Seiska: Sanna Marinin meikit joutuivat syyniin lentoasemalla

Ex-pääministeri Sanna Marin reissailee lentokoneella ympäri maapalloa jatkuvasti. Osaltaan Sanna on siis syypää ilmastonmuutokseen, joka on yksi suurimmista maailmanlaajuisista kriiseistämme.

SDP:n puheenjohtana Sanna saarnasi vielä pari vuotta sitten lentelyn aiheuttamista päästöistä naama punaisena. Sittemmin demarista elitistiksi noussut Marin ei näytä välittämän aiheesta enää ollenkaan.

Sanna on reissannut kuluneen vuoden aikana ehkäpä enemmän kuin kukaan muu suomalainen. Työmatkojen lisäksi mukaan mahtuu lomamatkoja.

Esimerkiksi heinäkuussa Marin matkusti Italiaan yhdessä bileseurueensa kanssa, johon lukeutui muun muassa Sannan kampaajarakas Joni Willberg sekä ystävät bile-Ilmari Nurminen ja twerkkaaja Tinze.

Jäi jumiin turvatarkastukseen

Tällä viikolla Marin matkusti Hollannin pääkaupunkiin Amsterdamiin. Seiskan saamien tietojen mukaan ex-pääministeri jäi jumiin Helsinki-Vantaan lentoaseman turvatarkastukseen. Syynä tähän oli EU:n määräämät uudet nestesäädökset. EU-määräysten vuoksi 1. syyskuuta alkaen Euroopan lentoasemilla sallitaan vain enintään 100 millilitran nestepakkaukset käsimatkatavaroissa. Kyseinen muutos aiheutti harmaita hiuksia myös Sannalle, joka vaikutti Seiskan mukaan turhautuneelta joutuessaan selvittämään asiaa turvatarkastuksessa. Lehden mukaan turvatarkastajat tutkivat Marinin meikkipussukat.

– Kyse oli hänen meikeistään. Tarkistettiin, että ne täyttivät määräykset, lentokentältä supistaan Seiskalle.

Hänen kerrotaan käyttäytyneen kuitenkin asiallisesti ja ystävällisesti turvatarkastajia kohtaan, kuten pitääkin.

Sannan matkaseuralaisena oli hänen MA/PI-yrityksensä työntekijä Iida Vallin, joka aiemmin työskenteli Sannan erityisavustajana.

Kuvat harmistuneen näköisestä Sannasta voit nähdä Seiskan sivuilta.


Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
4 Kommenttia
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit