Valavuori Live: Päivi Räsänen kommentoi Masked Singer -kohua – ”Tuntuu tragikoomiselta”

Entinen sisäministeri Päivi Räsänen osallistui MTV3:n Masked Singer -suosikkiohjelmaan. Kaikkia Räsäsen osallistuminen koko perheen viihdeohjelmaan ei miellyttänyt.

Muun muassa Masked Singer tuomaristoon kuuluva Christoffer Strandberg tyrmistyi MTV:n valinnasta ottaa ottaa Räsänen mukaan ohjelmaan.

Räsänen vieraili sunnuntaina urheiluvaikuttaja Aleksi Valavuoren Valavuori Live Twitch -lähetyksessä

Lue myös: Christoffer Strandbergillä juuttui nauru kurkkuun Masked Singer Suomi -hahmon paljastuksessa

Päivi kertoo haastattelun alussa seuranneensa kuumana käyvää keskustelua somessa ja netissä. Räsänen kertoo, että meneillään on cancel-kulttuuri, jonka uhriksi hän on jälleen itsekin joutunut.

Aleksi kertoo, että kyseinen kulttuuri on hänelle hyvinkin tuttua, viitaten kuukaudentakaiseen transurheilukohuun, jonka vuoksi myös hänen sponsoreiden kimppuun hyökättiin.

Päivi kertoo arvostavansa Valavuorta siinä asiassa, että hän on puolustaunut itseään sekä biologisia faktoista ja tosiasioista.

– Ei tämmösen edessä tule alistua, Räsänen toteaa.

Päivi kiistää jyrkästi haastattelussa loukanneensa seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeuksia, Christoffer Strandbergin väitteistä huolimatta. Päivi korostaa, että kaikille kuuluu samat oikeudet, ja kaikki ovat yhtä arvokkaita.

– Kaikilla on sama ihmisarvo. Me ollaan kaikki syntisiä jumalan edessä ja ollaan rikottu jumalan käskyjä, Päivi toteaa.

– Mulle Raamattu on Jumalan sana. Se on mun uskonvakaumus, Räsänen kertoo.

– Raamatussa on selkeesti määritelty seksuaalietiikka, ja minä uskon niinkuin siellä kirjoitetaan.

Räsänen ei ennen ohjelmaan osallistumista tiennyt kuka Christoffer on, mutta hän halusi lähettää juontajalle kuitenkin terveiset Valavuori Live -lähetyksessä.

– Sä olet jumalalle rakas ihminen. Jeesus on kuollut ristillä sunki syntien puolesta, Päivi sanoo.

Toimittaja Iida Tani julkaisi Ilta-Sanomissa kirjoituksen, jossa kerrotaan, että Räsästä ei pitäisi päästää esiintymään perheohjelmiin.

Valavuori kysyy miltä se tuntuu kun ison media alustalla kerrotaan näin.

– Tuntuu toisaalta pahalta, mutta toisaalta tuntuu myös tragikoomiselta. Voiko joku ajatella oikeasti näin? Kyllä tämän täytyy olla aika marginaali ajattelua, Räsänen ihmettelee.

– Median pitäisi olla sananvapauden puolella. Jos ajatellaan mun näkemyksia ja vakaumuksia, niin en mä ainoa ole Suomessa, kyllä meitä aika paljon on, jotka samalla tavalla uskoo ja ajattelee, Räsänen kertoo.

– Pitäiskö tämmönen ihmisryhmä sulkea kaappiin ja pois julkisesta tilasta kokonaan, ettei lapset altistuisi?, Päivi kysyy.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Päivi Räsänen (@p_rasanen) jakama julkaisu


Räsänen on kommentoinut kohua myös Twitterissä.

– Cancel-kulttuuri on pohjimmiltaan ideologista totalitarismia. ”Turvallista tilaa” luodaan ajatuspoliisien avulla, poistamalla toisinajattelevat näkyviltä, Räsänen kirjoitti aiemmin Twitterissä.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Päivi Räsänen (@p_rasanen) jakama julkaisu

CHRISTOFFER: ”EN KAIPAA RUKOUKSIA”

Christoffer Strandberg julkaisi Instagram Stories -osiossaan päivityksen, jossa hän lähettää Räsäselle terveiset.

– En kaipaa rukouksia, mutta sinulle myös vilpittömästi kaikkea hyvää, Christoffer kirjoittaa.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön CHRISTOFFER STRANDBERG (@ctrandberg) jakama julkaisu

Liity Gekkosen WhatsApp-kanavalle ja saat kaikki uutiset kätevästi WhatsAppiisi.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit