Christoffer Strandbergillä juuttui nauru kurkkuun Masked Singer Suomi -hahmon paljastuksessa

Masked Singer Suomen kolmas kausi alkoi viime viikolla. Ensimmäisenä maskin takaa paljastui ex-uimari Jani Sievinen. Kukaan tuomareista ei osannut arvata, että Kettu-hahmon takaa löytyy Jani. Ehkäpä siksi, että Sievinen on pysynyt pois julkisuudesta viime vuosina.

MTV3: Masked Singer Suomi S3

Toisessa jaksossa nähtiin ehkä hyvinkin ristiriitaisin fiiliksin kuka piilotteli Jaguar puvun alla. Ainoastaan etsivä Janne Kataja onnistui arvaamaan oikein, että sehän oli kansanedustaja Päivi Räsänen. Päivi sanoi tehneensä tempauksen lapsenlapsiaan varten.

Ohjelman tuotanto perusteli Räsäsen valintaa, koska Masked Singer Suomessa on kaikenlaiset ihmiset ketään syrjimättä.

MTV3: Masked Singer Suomi

Ohjelman ”teinietsiväChristoffer Strandberg halusi kuitenkin avata ja kommentoida tilannetta hieman lisää Instagram-päivityksessään:

-Joskus nauru juuttuu kurkkuun.

-Tämän illan Masked Singer-jaksossa Jaguarin maskin takaa paljastui Päivi Räsänen. Enkä voi olla kommentoimatta asiaa. Tilanne oli henkilökohtaisesti hyvin outo, sillä tuntui kieltämättä hieman vieraalta taputtaa ja hurrata ihmiselle, joka vuosikymmeniä on sotinut minunlaisten ihmisten oikeuksia vastaan. Mutta se kuuluu työhöni, ja hyvin Päivi veti. Kyse ei ole minusta.

-Kyseenalaistan kuitenkin vahvasti Räsäsen kaltaisen profiilin tuomisen juuri tähän ohjelmaan. Masked on ainutlaatuinen ohjelma juuri siitä, että se on viaton ja hyvin epäpoliittinen. Mutta Räsänen on eniten ollut julkisuudessa lausunnoistaan koskien seksuaalivähemmistöjä. Ja hei, jokainen voi joskus sanoa hölmösti, mutta Päivi ei kadu ainuttakaan syvästi loukkaavaa, harhaista sanaa. Häntä myös epäillään kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan. Itse rikosepäilyyn en ota kantaa, toisaalta on korkea aika että vihapuheeseen puututaan kunnolla ja toisaalta elämme ajassa, jolloin loukkaannutaan turhan herkästi.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön CHRISTOFFER STRANDBERG (@ctrandberg) jakama julkaisu

-Mikä minua vaivaa, miksi haluan tämän kirjoittaa on se, että Maskedia katsoo myös lukuisat sateenkaariperheet. Ja olisin toivonut, että olisitte saaneet nauttia tästä lauantain koko perheen-ohjelmasta ilman, että teidän olohuoneeseen tulee ruudun kautta ihminen, joka toistamiseen on sanonut toinen toistaan hirveämpiä asioita juuri teidän perheestä.
En usko cancel-kulttuuriin, uskon sananvapauteen ja puolustan oikeutta olla asioista eri mieltä. Mutta koska Suomessakin tänä päivänä joudut kohtaamaan kiusaamista, syrjintää, uhkailua, nälvimistä ja väkivaltaa jos edustat seksuaalivähemmistöä haluan sanoa, että sanoilla, teoilla ja valinnoilla on suuri merkitys. Siksi haluan sanoa, että minä en seiso tämän jakson takana täydellä sydämellä.

-Hienoa Päivi Räsänen että uskalsit tulla Maskediin, jossa kaikki on mahdollista ja kaikille annetaan mahdollisuus. Mitä jos soisit muille samat mahdollisuudet elää ja olla Masked-kuplan ulkopuolella, ihan oikeassa elämässä?

-Kiitos ihanat etsivä-kollegat hyvistä keskusteluista Maria Veitola, Jenni Kokander ja Janne Kataja

-Masked on mahtava ohjelma ja meillä on hieno kausi edessä!

Päivi Räsänen itse kommentoi esiintymistään omalla Instagram-tilillään näin:
– Oli hauska heittäytyä leikkimään jaguaaria, vaikka monella tavoin oman osaamisalueet ulkopuolelle mentiin. 2v lapsenlapsi tunnisti”mummipantterin”.

MTV3: Masked Singer Suomi

Kauden kolmannessa jaksossa Dino, Perhonen, Peto ja Fenix ottavat lavan haltuun.

Ohjelmaa voit seurata:
mtv-palvelussa
cmore.fi

Tulevat lähetykset:
11/9 lauantai klo 20:00 MTV3
12/9 sunnuntai klo 14:00 AVA

Liity Gekkosen WhatsApp-kanavalle ja saat kaikki uutiset kätevästi WhatsAppiisi.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
5 Kommenttia
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit