BB-Nona yritettiin pitää talossa luvattoman mainoskampanjan avulla. Asiasta uutisoi Iltalehti.
Viime sunnuntaina kaikki neljä uutta asukasta olivat häätöuhan alla.
Nivalalaista Nonaa oli tukemassa paikallinen vohvelikahvila omalla...
Urheilun saralla pitkään työskennellyt moniosaaja Aleksi Valavuori, 41, joutui monien muiden tavoin Vastaamon tietomurron uhriksi. Aleksi jakoi Instagram-tilillään kuvakaappauksen saamastaan kiristyskirjeestä.
Kiristyskirjeessä Valavuorelta vaaditaan 200...
Roope Salminen on päättänyt hyväksyä Helsingin käräjäoikeuden langettaman seksuaalirikostuomion, asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.
– Oikeusprosessi on osaltani tullut päätökseen. Maksan minulle määrätyt sakot ja asianomistajan...
Entinen baseball-ammattilainen Charles Haeger, 37, on löytynyt kuolleena Grand Canyonilla Yhdysvalloissa, Guardian-sivusto kertoo.
Poliisin mukaan Charles Haeger teki itsemurhan ampuma-aseella viikko sitten lauantaina 3. lokakuuta....
Pääministeri Sanna Marin (sd) nähdään harvinaisen avonaisessa asussa tuoreessa Trendi-lehdessä.
Kuvassa pääministeri poseeraa tummassa housupuvussa, ilman paitaa mainostaen Kalevala Korun vintage-korua.
Kalevala Koru on julkaissut kuvat myös...
Itä-Uudenmaan poliisilaitos muistuttaa tärkeästä asiasta vanhustenviikon kunniaksi.
Poliisi jakoi asiasta tiedotteen Facebookissa:
”Nyt vietetään Vanhusten viikkoa. Meille tulee viikoittain ilmoituksia, joissa vanhusta on yritetty huijata tai...
Suomen syntisin laulaja Erika Vikman matkustelee keikalta toiseen Suomen kylmän ja pimeän syksyn sekä kauhua ja kuolemaa kylvävän koronan keskellä. Erika aikoo keikkailla tasaisesti...
Pitkää huumetuomiota odottava Niko Ranta-aho on palkannut itselleen Life Coachin, eli elämäntapavalmentajan.
Mies kaipaa elämäänsä kouluttajaa näyttämään uutta terveellistä suuntaa oikealle elämänpolulle, jossa raikkaat uudet...
Muun muassa Putouksesta tuttu näyttelijä-muusikko Roope Salminen tuomittiin hiljattain Helsingin käräjäoikeudessa pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Roope ilmoitti heti tuomion jälkeen että aikoo valittaa siitä.
– Oikeusprosessin...
Syyttäjät vaativat Katiska-huumevyyhdin pääsyytetylle Niko Ranta-aholle 13 vuoden vankeusrangaistusta.
Ranta-aho vieraili Harri Moision ja Ilkka Ihamäen juontamassa Katiska-podcastin päätösjaksossa, jossa hän avaa ajatuksiaan muun muassa...
Katiska-pomo Niko Ranta-aho vieraili Harri Moision ja Ilkka Ihamäen hostaamassa Katiska-podcastin päätösjaksossa. Niko jutteli podcastissa muun muassa lähenevästä vankilatuomiostaan sekä mediahuomiosta.
Ranta-aho kertoo ettei aio...
Liigajoukkue Lahden Pelicansin pääomistaja ja entinen huippumaalivahti Pasi Nurminen, 44, nousi viime viikolla kohuotsikoihin epäiltynä useasta eri rikoksesta.
Poliisi epäilee Nurmista törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, törkeästä...
Juontaja ja näyttelijä Roope Salminen tuomittiin tänään pakottamisesta seksuaaliseen tekoon Helsingin käräjäoikeudessa.
Tuomion jälkeen Roope julkaisi Instagramissa tiedotteen, jossa hän kertoo muun muassa valittavansa tuomiosta....
Juontaja-näyttelijä Roope Salminen, 30, on tuomittu tänään Helsingin käräjäoikeudessa pakottamisesta seksuaaliseen tekoon.
Seiskan mukaan Roope tuomittiin 70 päiväsakkoon. Maksettavaa Putous-juontajalle kertyi 2380 euroa. Lisäksi Salminen...
Katiska-oikeudenkäynti jatkui eilen tiistaina 15. syyskuuta Helsingin käräjäoikeudessa. Paikalla käväisi Katiska-vyyhdin toinen pääsyytetty Niko Ranta-aho sekä rahanpesurikoksista syytetty Sofia Belórf.
Ex-parin odotettiin antavan kommentteja ääneen...
Kampaaja- ja kahvilayrittäjä Iida Ketola-Korppila paljasti Ylen Tilinpäiväkirjat-ohjelmassa joutuneensa viime joulukuussa seksuaalirikoksen uhriksi. Epäiltynä on taksinkuljettaja. Tapaus sattui kun Iida oli palaamassa hautajaisista. Asia...
Suomalaisten suosikkiohjelma Putous palaa televisioon tämän viikon lauantaina (19.9.) uudella Allstars-kaudella, jota tähdittää edellisiltä kausilta tutut mestarit, kuten Ernest Lawson, Riku Nieminen ja Iina Kuustonen.
Suosikkijuontaja Roope Salminen...
Tämän koiran nähdessään saattaisi itse kullakin pompahtaa sydän hetkeksi kurkkuun.
Malesian Kuala Lumpurista on löydetty koira, joka on värjätty tiikerin näköiseksi. Koiran väri oli maalattu...