IL: Aki Mannisen kalareissu Norjaan päättyi ikävällä tavalla poliisien toimesta – ”Ensin tuli kenkää Neloselta, nyt kalareissulta”!

Nelosen Suurin pudottaja -ohjelmasta äskettäin potkut saanut hyvinvointiyrittäjänä Aki Manninen ajoi viikonloppuna ystävänsä kanssa asuntoautolla kalareissulle Norjaan.

Manninen oli lähtenyt kohuja karkuun Norjan upeisiin maisemiin tarkoituksenaan rentoutua kalastuksen parissa.

Mannisen kalareissu sai kuitenkin yllättävän ja surullisen käänteen, kun Norjan poliisi määräsi suomalaiset takaisin paluumatkalle. Syy tähän oli Norjassa vallitseva koronatilanne.

Asiasta uutisoi muun muassa norjalainen Nordlys-lehti. Suomessa tosi-tv-tähden kalareissun ikävästä käänteestä kertoi Iltalehti.

Aki kertoi Iltalehdelle, että hänen Norjan matkansa oli herättänyt paljon huomiota somessa. Norjan poliisin kertoman mukaan suomalaiset olivat ilmiantaneet Mannisen laittoman oleskelun maassa.

Manninen ja ystävä joutuivat poliisiasemalle kuulusteluihin, jonka jälkeen heidät passitettiin kotimatkalle.

– Siellä me istuimme oikein kopissa. Samalla selvisi, että Norjan puolella rajavalvonta oli pettänyt. Me olimme tulleet maahan hyvässä uskossa, ja uskoimme toimineemme säädösten mukaan, Manninen väittää Iltalehdelle.

Mannisen epäonni jatkuu mutta miestä tilanne lähinnä naurattaa.

– Ensin tuli kenkää Neloselta, nyt kalareissulta, Manninen naurahtaa.

Manninen jakoi kalareissulta videoklippejä Instagram-tilinsä Stories -osiossa.

Instagram: @akimanninenofficial
Instagram: @akimanninenofficial
Instagram: @akimanninenofficial

Liity Gekkosen WhatsApp-kanavalle ja saat kaikki uutiset kätevästi WhatsAppiisi.

Kuvat:Instagram

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit