Raskaana oleva Ilona Siekkinen jakoi sydäntäsärkevän päivityksen: ”Elämäni kipein postaus”

Fitnesskilpailuista tuttu Ilona Siekkinen odottaa kumppaninsa Mikko Niirasen kanssa esikoistaan, jonka laskettu aika on syyskuussa.

Nyt pariskunta on kuitenkin saanut ikäviä uutisia raskauteensa liittyen.

Ilona jakoi lauantai-iltana (27.4.) Instagram-päivityksen, jonka hän kertoo olleen elämänsä kipein kirjoitus.

Ennenaikainen lapsivesi

Siekkinen kertoo olleensa perjantaina ruokakaupassa, kun tunsi lapsivesiensä menevän.

– Ensin en tietenkään uskonut, että se oli oikeasti lapsivettä. Sokki iski vasta, kun pääsin autoon ja aloin googlettaa asiaa, Siekkinen kirjoittaa päivityksessään.

Siekkinen meni samana iltana sairaalan päivystykseen, jossa kerrottiin, että kyseessä on väärä hälytys siitä huolimatta, että lapsivesinäytteen tulos oli positiivinen.

– Se huojensi mieltä, vaikka mulla silti takaraivossa jyskyttikin, että kyllä se oli aivan varma lapsivesi, kun testikin niin näytti ja tunnen kyllä oman kehoni, Siekkinen sanoo.

Lauantaiaamuna Siekkinen koki saman tunteen uudestaan.

– Tunsin, kuinka vettä valuu ja sitten iski paniikki. Soitin saman tien päivystykseen, että tulen uudelleen ja tämä on varma tilanne nyt. Ja näinhän siinä kävi. Varhainen lapsivedenmeno.

Ilona kertoo, että tulevat päivät näyttävät keskeytyykö raskaus vai jatkuuko se.

– Molemmat vaihtoehdot on todella pelottavia, koska tilanne ei olisi raskauden jatkuessakaan normaali vaan vaatisi erilaisten riskien takia intensiivisempää seurantaa. Tällainen tilanne näin varhaisessa vaiheessa vaikuttaa melko huonolta. Todennäköisyydet ei siis ole meidän puolella, päinvastoin, Ilona kertoo.

– Sydän on särkynyt, mutta pidetään nyt sitä vähäistäkin toivoa silti yllä. Niin paljon isoja asioita niin lyhyessä ajassa. Isoin onni ja pahin pelko laitettu samaan pakettiin.

Lopuksi Siekkinen pyytää seuraajiaan rukoilemaan vauvan puolesta.

– Pikkuinen taistelee nyt. Me taistellaan pikkuisen puolesta.

Yllätysraskaus

Siekkinen paljasti maaliskuussa saavansa perheenlisäystä.

– Tämä ihana yllätys tuli täysin odottamatta, mutta teki meistä äärimmäisen onnellisia. Me otetaan tämä elämän kaunis lahja kiitollisina vastaan ja syyskuussa meitä onkin sitten kolme, pariskunta hehkutti.

Pariskunta kihlautui joulukuussa 2022 ja heidän oli määrä juhlia häitä tänä vuonna, mutta häitä siirrettiin raskauden vuoksi.

Seuraa Gekkosta Instagramissa.

Kuvat:Instagram

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit