Fatim Diarran syntymättömästä lapsesta tehtiin lastensuojeluilmoitus

Fatim Diarran syntymättömästä lapsesta on tehty lastensuojeluilmoitus.

Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarra kertoo joutuneensa jälleen erikoisen kiusanteon kohteeksi. Tällä kertaa mukaan on vedetty myös hänen vielä syntymätön lapsensa.

Viimeisillään raskaana oleva Diarra kertoo Instagramissa, että hänen syntymättömästä lapsestaan on tehty ennakollinen lastensuojeluilmoitus Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelle. Lapsen laskettuun aikaan on hänen mukaansa enää noin viisi viikkoa.

Diarra sanoo ilmoituksen sisältävän keksittyjä asioita, jotka eivät hänen mukaansa pidä paikkaansa.

Tapaus käynnistää kuitenkin viranomaiskoneiston. Ilmoitusta käsitellään ensin Pohjois-Pohjanmaalla, minkä jälkeen asia työllistää myös Helsingin lastensuojelua. Diarra aikoo lisäksi tehdä asiasta tietopyyntöjä ja rikosilmoituksen.

Kansanedustajaa suututtaakin ennen kaikkea se, että viranomaisten rajallisia resursseja kuluu hänen mukaansa tahalliseen kiusantekoon.

– Tää ei oo kovin hauskaa, Diarra toteaa.

Hän pohtii samalla, pitäisikö lastensuojelu- ja huoli-ilmoituksia voida tehdä täysin anonyymisti, jos järjestelmää voidaan käyttää häirintään.

Diarra kuittaa ilmoituksen tekijälle, ettei tapaus ole horjuttanut hänen onnellisuuttaan ja että hänen elämässään menee edelleen hyvin.

Kyse ei ole ensimmäisestä vastaavasta tapauksesta. Diarrasta tehtiin jo heinäkuussa nimetön huoli-ilmoitus sosiaalipalveluihin. Myös tuolloin hän arvosteli sitä, että sosiaalityöntekijöiden aikaa ja yhteiskunnan resursseja käytetään hänen mukaansa perusteettoman ilmoituksen selvittämiseen.

Lue myös: Fatim Diarrasta tehtiin huoli-ilmoitus: ”Hän elää maailmassa, jossa ajatukset eivät pysy kiinni todellisuudessa” – Fatim raivoaa: ”Typerä ja ilkeä voi olla monella tavalla”

Mitä tunteita tämä herätti?

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

guest
0 Kommenttia

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit