Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi pidätettiin Ylen sarjassa.
Rosa Meriläisen ja Simo Frangénin lapsi Frans Frangén, 20, pidätetään Elokapina-mielenosoituksen yhteydessä Ylen Nepot-dokumenttisarjan viidennessä jaksossa.
Jaksossa poliisi käskee mielenosoittajia poistumaan ajoradalta. Frangén näyttää ensin lähtevän paikalta ja sanoo poistuvansa, mutta ei lopulta lähdekään, vaan jää makaamaan ajoradalle. Lopulta poliisit palaavat, taluttavat Frangénin pois ajoradalta ja vievät hänet kiinniottobussiin.
Mielenosoituksesta seurasi myöhemmin myös rikostuomio. Seiskan mukaan Frangén tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa niskoittelusta poliisia vastaan.
Frangén kiisti syytteen, mutta myönsi olleensa paikalla. Hän sai 10 päiväsakkoa, mikä tekee hänen tuloillaan 70 euroa. Lisäksi maksettavaksi tuli 40 euron rikosuhrimaksu.
Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.
Nepot-sarjassa seurataan julkisuudesta tunnettujen henkilöiden lasten elämää ja Frangén on yksi päähenkilöistä.
Frans on muunsukupuolinen
Gekkonen kertoi aiemmin, että sarjassa Frangén painottaa, ettei ole ”poika”, vaan vanhempiensa lapsi.
Frangén on kertonut olevansa muunsukupuolinen.
Lue myös: Simo Frangénin lapsi Frans Frangén painottaa tv:ssä: ”En ole poika”
