Jari Litmasen näyttävä virolaisvaimo poseeraa bikineissä – kuva!

Jari Litmanen ja Ly-vaimo ovat olleet yhdessä jo 20 vuoden ajan.

Kuningas Jari Litmanen, 52, on kaikkien aikojen menestynein suomalaisfutaaja. Ajaxissa aikoinaan pelannut Litti voitti muun muassa Mestarien liigan vuonna 1995. Tämän seurauksena Jarin hollantilaiset fanit nimesivät vastasyntyneitä lapsiaan Jariksi, ja nykyään Jari-nimisiä ihmisiä asuu Hollannissa yli 2000.

Litmanen on myös pysynyt virolaisen vaimonsa Ly Jürgenson-Litmasen rinnalla jo 20 vuoden ajan.

Vuonna 2015 Roomassa avioitunut pariskunta asuu Tallinnassa, ja heillä on kaksi yhteistä lasta: 17- ja 16-vuotiaat pojat, jotka seuraavat isänsä jalanjälkeä jalkapallokentillä.

Ly on entinen malli ja missi

Ly edusti Viroa Miss World -kilpailussa vuonna 1998.

Jari paljasti hiljattain Seiskan haastattelussa, että arkeen tuovat luksusta yhteiset treffi-illat sekä kylpyläreissut.

– Onhan se selvää, että jotain pientä pitää välillä vähän viritellä, Jari kertoi Seiskan haastattelussa.

Ly on maltillinen somekäyttäjä. Hän julkaisi kesällä Instagram-tilillään näyttävän bikinikuvan lomareissultaan.

Litmanen liittyi Instagramiin lokakuun lopulla kuuluisan litti-peukun kera.

Kuvat:Instagram

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit