IL: Aki Mannisen somejulkaisu sai huomautuksen Mainonnan eettiseltä neuvostolta – Näin tv-tähti reagoi

Hyvinvointiyrittäjä Aki Mannisen ja Rita Niemi-Mannisen yritys, Ritaki Oy, on saanut huomautuksen Mainonnan eettiseltä neuvostolta, asiasta uutisoi Iltalehti.

Tapaus juontaa juurensa viime joulukuussa julkaistuun Instagram-tarinapäivitykseen.

Kuvassa esiintyi Aki itse ja siinä oli lisäksi teksti: ”Miten sinä vietät joulukuun? Tässä vaihtoehto. Joulukuun hyvät päivät tästä!”

Julkaisussa oli myös linkki, joka vei seuraajan Ritaki Oy:n markkinointimateriaaleihin.

Kantelun Mainonnan eettiselle neuvostolle oli tehnyt yksityinen henkilö, jonka mielestä Akin julkaisu oli piilomainontaa.

Manninen on vastannut neuvostolle seuraavasti:

– Kerron hyvinvoinnista ja terveydestä, en harhaanjohtanut ketään väärään osoitteeseen. Tämä ei ollut kaupallinen yhteistyö, koska mainostin omaa yritystäni Ritaki Oy:tä eikä julkaisusta ole maksettu minulle. Kaupalliset yhteistyöt hoidan aina asianmukaisesti merkattuina.

Neuvosto kertoi lausunnossaan, että mainos on oltava heti tunnistettavissa mainokseksi silloinkin vaikka kyseessä olisi oman yrityksen mainos.

Päätöksessä kerrotaan, ettei Mannisen somepostauksessa ollut mainostunnistetta, ja näin ollen neuvosto päätyi antamaan Manniselle huomautuksen.

Aki: Kantelu tehty kiusantekomielessä

Aki kommentoi Iltalehdelle neuvoston päätöstä. Miehen mielestä kantelu on tehty kiusantekomielessä.

– Tämä (kantelu) oli taas joukossamme niitä ilmoituksia meistä kuten lastensuojeluilmoitus, Manninen kertoo Iltalehdelle viitaten vapun tapahtumiin, jolloin perheestä tehtiin perätön lastensuojeluilmoitus.

Lue myös: Rita ja Aki Mannisesta tehtiin perätön lastensuojeluilmoitus

– Jos minä mainostaisin rengasliikettä, niin sitten laittaisin, että se on maksettu mainos tai maksettu kumppanuus. Eihän minun yritykselläni ole maksettua kumppanuutta, koska se on yhtä kuin minä.

Aki kertoo IL:lle, että neuvoston päätös on täyttä ”höpinää”.

– Minun sosiaalinen mediani on muutenkin lifestylea pitkälti, koska elämäni on hyvinvointia ja terveyttä, niin on myös minun yrityskin. Sittenhän jokaisessa kuvassa pitäisi mainos(tunniste), Manninen kertoo IL:lle.

Lähde: Iltalehti

Seuraa Gekkosta Instagramissa ja WhatsApissa!

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
1 Kommentti
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit