Hengellinen ulostulo! Aki Manninen kertoo päässeensä eroon ihmisen pahuudesta jumalan ansiosta

Yrittäjäpariskunta Rita ja Aki Mannisen vappujuhlat keskeytyivät sunnuntaina ikävästi, kun he saivat soiton lastensuojelusta. Porilaispariskunnasta oli tehty perätön ja nimetön lastensuojeluilmoitus.

Myöhemmin Rita kertoi Instagramissa tekevänsä asiasta rikosilmoituksen.

-Tein rikosilmoituksen täysin perättömästä ilmiannosta, Rita kertoi.

-Kun kyseessä on meidän vanhemmuuden mustamaalaaminen ja kun siitä tulee merkintä lastensuojeluun niin se ei ole ok. Se on todella suuri kunnianloukkaus ja tekijä pitää saada vastuuseen, hän lisäsi.

Nyt Aki on julkaissut Instagram-tilillään henkilökohtaisen ja hengellisen päivityksen.

-Kiitos kaikille teille näistä tuhansista kannustavista viesteistä mitä saimme tähän laittomuuteen, minkä koimme ja jouduimme nostamaan esille, Aki aloittaa päivityksensä Instagramissa.

-Meidän jokaisen on otettava vastuu ja luotettava omaan intuitioon, joka on vahva tässä ajassa.

Mies kertoo saaneensa uskonnollisen kasvatuksen, jonka vuoksi hän joutui koulussa kiusatuksi. Aki kertoo kokeneensa niin fyysistä, kuin henkistäkin väkivaltaa.

-Mulla ei ole ollut juurikaan kavereita tämän takia nuorempana. Olen jo pienenä lapsena ollut henkinen ihminen ja näkevä, minua ei ole hyväksytty sellaisenaan kuin olen ollut. Vanhemmuuteen asti olen taistellut itseni ulos muotista mihin minua on yritetty laittaa.

-Mutta se kaikki, se kaikki ikävä ja ihmisen pahuus mitä olen saanut kokea, on kasvattanut minusta vieläkin henkisemmän, uskovan, vahvemman, intuitiiviseen tunteeseen luottavan ihmisen. Ennen kaikkea hyväksyvän ihmisen, minulla ei ole varaa tuomita ketään, ettei minua tuomittaisi ja niin olen toiminut ja toimin tästä eteenkin päin, Manninen kirjoittaa.

Aki kertoo haluavansa vahvistaa muita suomalaisia, jotka painivat samojen ajatusten kanssa.

-Usko ja kuuntele itseäsi! Unohda hetkeksi kaikki ulkopuolinen ja kuuntele mitä sinun pieni sisäinen äänesi sinulle kertoo, se on välillä niin pieni ettei me pystytä sitä huomaamaan ja kuuntelemaan. Pysähdy, istu alas ja kuuntele, mieti missä olet miksi olet ja mihin sinä olet matkalla ja kenen toimesta, itsesi vai jonkun muun?

Aki kertoo, että sinä päivänä kun hän pääsi irti menneisyyden tuskista, haamuista, raadollisuudesta sekä ihmisen pahuudesta hänen todellinen elämä sai uuden puhtaan alun.

-Kunnian annan tästä kaikesta Jumalalle, raamatun totuudelle, sekä itselleni että uskalsin kuunnella itseäni ja sitä pientä ääntä joka johdatti minut tälle elämänrikkauden polulle, missä jokainen aamu on armo uus. Minä haluan näillä sanoilla rohkaista sinua totuuden eteen ja risteykseen mihin olet nyt tullut, valitse oikein, valitse totuus. Huomaat sen sataprosenttisella varmuudella, kun elämäsi uusi sivu aukeaa ja alat kirjoittaa puhdasta elämänmakuista tarinaa, josta kaikki paska on pyyhitty pois! Se se vasta on mahtavaa ja aitoa, mutta edelleenkin jokaisen elettävissä ja valittavissa joka päivä kun elämme, Aki päättää.

Seuraa Gekkosta Instagramissa ja WhatsApissa!

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
2 Kommenttia
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit