More

    Älytön Hannu Hanhi! Amerikkalaismies voitti lotossa kaksi kertaa samana päivänä

    Lottovoitto on lähes kaikkien ihmisten unelma, mutta sen osuminen omalle kohdalle on kuitenkin epätodennäköistä ja vaatiikin erittäin hyvää tuuria.

    Eräällä Yhdysvaltojen Coloradossa asuvalla Joe nimisellä miehellä kävi supermegahyvä tuuri, sillä tämä Hannu Hanhi voitti Powerball-lotossa 25. maaliskuuta kahdesti saman päivän aikana. Joe veikkasi kaikki viisi numeroa kummallakin kerralla oikein, hän voitti yhteensä kaksi miljoonaa dollaria.

    Mies kertoo käyttäneensä samoja lottonumeroita viimeisen 30 vuoden ajan.

    Lue myös:

    Amerikkalaiset ostavat nyt hulluna olutta, mutta Corona-olut jää kauppojen hyllyille (12 kuvaa)

    Koronaviruspandemia saa ihmiset hamstraamaan tavaraa ja elintarvikkeita. Yhdysvalloissa tyhjennetään kaupat myös oluista, mutta yksi olutmerkki ei mene tällä hetkellä kaupaksi amerikkalaisille. Se on meksikolainen Corona-olut....

    “Trump ei ole lääkäri, mutta leikkii sellaista” – Koominen video presidentti Trumpista leviää nyt somessa

    Amerikkalainen Now This -Politics -sivusto on julkaissut Facebookissa videon Yhdysvaltojen presidentistä Donald Trumpista. Kolmen ja puolen minuutin pätkällä koetaan hauskoja ja hämmentäviä hetkiä. Presidentti Trumpin...

    Koronavirus vei perheenisän työpaikan – voitti nyt miljoonia lotossa

    Koronavirus on vienyt miljoonilta ihmisiltä työt ja yrityksiltä businekset ympäri maailmaa. Nyt mediat uutisoivat onnekkaasta australialaisesta perheenisästä, joka voitti paikallisessa Set for Life -lotossa...

    Presidentti Donald Trump: ”Koronavirus on demokraattien uusi huijaus, ei ole riski amerikkalaisille”

    Yhdysvaltain presidentti Donald Trump piti puheen kannattajilleen perjantai-iltana Etelä-Carolinassa. Puheessa Trump sanoi, että koronavirus on demokraattien uusi "huijaus". Huijauksilla presidentti Trump viittaa esimerkiksi Venäjän väitettyä...

    SUOSITUIMMAT

    JULKKISUUTISET

    Sara ja Mikko Parikka hehkuvat onnea harvinaisessa yhteiskuvassa kuopuksensa kanssa – Katso kuva

    Näyttelijä ja somepersoona Sara Parikka on julkaissut Instagram-tilillään suloisen kuvan, jossa hän makoilee aviomiehensä Mikko Parikan sekä maaliskuussa syntyneen Melina tyttären kanssa. Kuvassa Mikko pitää...

    Salkkareiden Kallen näyttelijä Pete Lattu vastaa kysymykseen: “Olenko oikeasti homo?”

    Näyttelijä Pete Lattu tullaan aina tuntemaan Salattujen elämien Kalle Laitelana. Tosielämässä miehen elämä on täysin erilaista kuin Pihlajakadun johtajaylilääkärin arki. – Jossain kohtaa tajusin, että kymmenenkään vuotta...

    Huhhuh! Erika Vikman viettelee tuhmassa nahka-asussa! – “Miten Dannyn sydän kestää?”

    Laulajakaunotar Erika Vikman, 27, kruunattiin Seinäjoella tangokuningattareksi vuonna 2016. Jo lapsesta asti laulamista rakastanut Erika tiedetään myös iskelmälegenda Ilkka "Danny" Lipsasen, 77, heilana. Erikalla on reilu...

    Rakastavaiset Sofia ja Stefu nähty hempeilemässä puistossa – Kuva!

    Stefan "Stefu" Therman, 34, ja Sofia Belórf, 30, ja eivät enää peittele suhdettaan. Stefun exä Martina Aitolehti ilmoitti ensin eronneensa miehestään kolmiodraaman seurauksena johon liittyi...

    Oho! Tältä ne missit näyttävät oikeasti! – Sara Sieppi ja Shirly Karvinen meikattuna ja ilman!

    Somepersoona Sara Sieppi on julkaissut Instagram-tarinat osiossaan "Instagram vastaan todellisuus" tyyppisen kuvaparin. Ensimmäisessä kuvassa Sara ja hänen hyvä missiystävänsä Shirly Karvinen näyttävät olevan täydellisessä lookissa....

    KOMMENTOI

    Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin pelisääntöihin.

    Haluatko kommentillesi kasvot? Voit kommentoida ilman rekisteröitymistä, mutta rekisteröityminen mahdollistaa oman profiilikuvan asettamisen, joka näkyy julkisena kaikille keskusteluissa. Voit luoda Gekkoseen tilin alapuolella olevasta linkistä.

    JÄTÄ VASTAUS

    Kirjoita kommentti!
    Kirjoita nimesi tähän

    Sara ja Mikko Parikka hehkuvat onnea harvinaisessa yhteiskuvassa kuopuksensa kanssa – Katso kuva

    Näyttelijä ja somepersoona Sara Parikka on julkaissut Instagram-tilillään suloisen kuvan, jossa hän makoilee aviomiehensä Mikko Parikan sekä maaliskuussa syntyneen Melina tyttären kanssa. Kuvassa Mikko pitää...

    Salkkareiden Kallen näyttelijä Pete Lattu vastaa kysymykseen: “Olenko oikeasti homo?”

    Näyttelijä Pete Lattu tullaan aina tuntemaan Salattujen elämien Kalle Laitelana. Tosielämässä miehen elämä on täysin erilaista kuin Pihlajakadun johtajaylilääkärin arki. – Jossain kohtaa tajusin, että kymmenenkään vuotta...

    Huhhuh! Erika Vikman viettelee tuhmassa nahka-asussa! – “Miten Dannyn sydän kestää?”

    Laulajakaunotar Erika Vikman, 27, kruunattiin Seinäjoella tangokuningattareksi vuonna 2016. Jo lapsesta asti laulamista rakastanut Erika tiedetään myös iskelmälegenda Ilkka "Danny" Lipsasen, 77, heilana. Erikalla on reilu...

    Rakastavaiset Sofia ja Stefu nähty hempeilemässä puistossa – Kuva!

    Stefan "Stefu" Therman, 34, ja Sofia Belórf, 30, ja eivät enää peittele suhdettaan. Stefun exä Martina Aitolehti ilmoitti ensin eronneensa miehestään kolmiodraaman seurauksena johon liittyi...

    Oho! Tältä ne missit näyttävät oikeasti! – Sara Sieppi ja Shirly Karvinen meikattuna ja ilman!

    Somepersoona Sara Sieppi on julkaissut Instagram-tarinat osiossaan "Instagram vastaan todellisuus" tyyppisen kuvaparin. Ensimmäisessä kuvassa Sara ja hänen hyvä missiystävänsä Shirly Karvinen näyttävät olevan täydellisessä lookissa....

    Vappu Pimiä heräsi kahden tunnin päikkäreiltä ja nappasi selfien – Katso kuva

    Suomalaisten suosikkijuontaja Vappu Pimiä täytti viikko sitten 42 vuotta. Vapun synttärijuhlat jäivät koronan vuoksi pitämättä, ja juontaja julkaisi muistelmakuvan parin vuoden takaa. – Nyt ei...

    Sara Parikan seuraajaat hämmästyivät: “Ihan kuin seisoisit vaunujen päällä”

    Salkkareista tuttu näyttelijä ja bloggaaja Sara Parikka, 29, synnytti maaliskuussa kolmannen tyttölapsensa. Saralla ja hänen kumppanillaan Salkkarit-näyttelijä Mikko Parikalla on kolme tytärtä. Sara on aktiivinen sosiaalisen...

    OHO! Pääministeri viihteellä! Sanna Marin viettämässä tyttöjen iltaa ravintolassa! (KUVA)

    Pääministeri Sanna Marin nauttimassa ja pitämässä ystäviensä kanssa hauskaa on näky jonka vain harvat suomalaiset ovat nähneet. Olemme tottuneet näkemään Sannan hymyttömänä ja tiukkana tätinä...

    Pia Lamberg myy koronan keskellä villasukkia – Hinta yli 50 euroa pari!

    Entinen Miss Suomi Pia Lamberg kertoi äskettäin MTV:llä, miten hän tulee toimeen koronakriisin keskellä Los Angelesissa. Lamberg valittiin vuonna 2011 Miss Suomeksi, mutta aiheutti kohun...

    Poliisi varoittaa vanhempia hengenvaarallisesta villityksestä nuorten keskuudessa

    Poliisi, Väylävirasto ja VR kertovat älyttömästä ja vaarallisesta ilmiöstä. Lapsien ja nuorien on nähty liikkuvan junaradoilla ja tekevän paikalla myös ilkivaltaa lisääntyvässä määrin. – Niitä tapauksia...

    Oho mitkä huulet! TIS-Isabel julkaisi viettelevän selfien avonaisessa paidassa

    Temptation Island Suomen tämän yksi sinkkunaisista on 22 vuotias helsinkiläinen Isabell. Isabell lähti kotiin yhdessä ja Melekin kanssa kymmenennessä jaksossa. Varatut miehet kyllästyivät naisten aiheuttamaan draamaan. Tempparit...

    Ohhoh mitkä sääret! Maisa Torppa otti aurinkoa mökillä! (Kuva)

    Mediapersoona Maisa Torppa osaa ottaa kaiken ilon irti Suomen alkukesän lämpimistä keleistä. Torppa nauttii keleistä ilmeisesti hänen ja rallikuski Jari-Matti Latvalan Puumalan mökillä, jonka verottaja...