Seiska: Sanna Kiiskille jälleen syyte uudesta rikoksesta

Toimittajana tunnettu Sanna Kiiski on kertonut vaikeuksistaan avoimesti julkisuudessa. Kiiskillä on diagnosoitu mm. kaksisuuntainen mielialahäiriö, ja kohujulkkis on kärsinyt myös peliriippuvuudesta.

Nyt Seiska uutisoi, että Kiiskille on tullut pari viikkoa sitten syyte törkeästä velallisen epärehellisyydestä.

Syyte liittyy Cafee of Cartoons Oy -yhtiöön, jonka toimarina ja hallituksen jäsenenä Kiiski on ollut. Yritys pyöritti kolmen vuoden ajan Muumikahviloita, mutta teki tässä ajassa tappiota lähes puolitoista miljoonaa euroa. Yhtiö hakeutui konkurssiin vuonna 2018.

Rikosnimikkeestä velallisen epärehellisyys voidaan tuomita enintään neljän vuoden vankeusrangaistukseen.

Sanna sai aiemmin rikossyytteen, jossa häntä epäillään työvakuutusrikoksesta. Tämäkin asia liittyy Muumikahvilan toimintaan.

Kolmas syyte on rikosnimikkeeltään luvaton käyttö. Syytteen mukaan Kiiski haali eri henkilöiltä arvoesineitä tv-ohjelmaa varten, jota ei koskaan lopulta tehty.

Millekkään kolmelle rikossyytteelle ei ole vielä määrätty käsittelypäivää.

Lähde: Seiska

Seuraa Gekkosta Instagramissa ja WhatsApissa!

Kuvat:AOP

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit