Seiska julkaisi kuvan: Erika Vikmanista eronnut Jyrki 69 haki lohtua!?

Vain elämää ohjelmassa rakastuneet Erika Vikman ja Jyrki 69 erosivat hiljattain Seiska-lehden saamien tietojen mukaan.

Sosiaalisesta mediasta on paljastunut, että Jyrki on parhaillaan reissussa Yhdysvalloissa.

Tuore Seiska-paperilehti julkaisi lukijan ottaman kuvan rokkarista. Otoksessa Jyrki odotti taksia Miamin kansainvälisellä lentokentällä. Kädessään mies roikotti Louis Vuittonin luksuslaukkua.

– Huomioni kiinnittyi pitkään ja kivannäköiseen mieheen. Vasta lentokentän ulkopuolella tunnistin, että kyseessä on Jyrki 69. Hänellä oli yksi matkalaukku ja iso putkilokassi, joten ihan lyhyestä reissusta ei ole kyse. Jyrki hyppäsi taksiin yksin, lukija raportoi lehdelle.

Seiskan lukija pohti myös goottirokkarin matkan motiiveja.

– Olikohan vastikään Erika Vikmanista eronnut Jyrki lohtulomalla.

Lukijan kuvan voi nähdä tuoreesta Seiskasta.

Jyrki viihtyi megastaran kanssa

Instagramista paljastui äskettäin, että Jyrki on hengaillut Amerikassa mm. tatuointitaiteilija ja malli Kat Von D:n, 40, kanssa.

Somesta selvisi, että kaksikko kuvasi ainakin materiaalia The 69 Eyesin albumille.

Lue lisää: Oho! Byebye Erika! Jyrki69 viihtyy nyt kansainvälisen megastaran kanssa!

Erika lähdössä myös jenkkeihin

Erika paljasti Venla-gaalassa Iltasanomille, että hän on matkustamassa helmikuussa New Yorkiin juhlistamaan 30-vuotissyntymäpäiviään.

– Lähdemme katselemaan muotimaailmaa ja yökerhoihin, Vikman paljasti Iltasanomille.

Lue lisää: Erika Vikman julkaisi lähikuvan rinnoistaan ja paljasti synttärisuunnitelmansa!

Kuva: Nelonen media

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
2 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit
Kimmo L.
Kimmo L.
2 vuotta sitten

Onnea Jyrki, vaikka et sitä asiaa varmaan itse vielä tajua mutta se oli sinun pelastus.Tuuliviiri joka huojuu tuulen mukana ei ole lopullinen onnen tuoja.Etsi tavallista, ei julkkisnaista.

Esa
Esa
2 vuotta sitten

Kyllä se oli Jyrkin onni että tuli ero Vikmannista. Se nainen on ihan sekopää.

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit