Maria Nordin herkistyi.
Hyvinvointiyrittäjä Maria Nordin, 42, julkaisi tiistaiaamuna X:ssä herkän päivityksen raskaudestaan.
Viidettä lastaan odottava Maria pysähtyi pohtimaan, miten yllättävästi elämä on kuljettanut häntä suurperheen äidiksi.
– En olisi esikoista odottaessa vuonna 2009 arvannut, että 2026 odotan viidettä. Elämä on ihme, Maria kirjoitti päivityksessään.
Hän jatkoi päivitystään sydän- ja rukousemojeilla.
– Tuntuu niin etuoikeutetulta olla tässä, Maria tunnelmoi.
En olisi esikoista odottaessa vuonna 2009 arvannut, että 2026 odotan viidettä. Elämä on ihme.
— Maria Nordin (@MariaNordin) June 30, 2026
🩷🙏 Tuntuu niin etuoikeutetulta olla tässä.
Maria ja muusikko Reino Nordin ovat olleet yhdessä jo pitkään ja lukeutuvat Suomen tunnetuimpiin julkkispareihin. Perheessä on ennestään neljä yhteistä lasta, joista nuorin syntyi vuonna 2022. Reinolla on lisäksi yksi lapsi aiemmasta suhteestaan.
Maria on puhunut aiemmin avoimesti myös lapsettomuushoidoista ja siitä, miten uskomattomalta suurperheen äidiksi päätyminen on tuntunut. Nyt perheellä on muutaman kuukauden päästä jälleen vauvarumba meneillään, jo viidennen kerran.
Maria ja Reino kertoivat maaliskuussa odottavansa jälleen perheenlisäystä.
– Ja nyt 42-vuotiaana odotan viidettä lastamme, luomusti. Jos joku olisi sanonut tuolle kaksikymppiselle minälle, että älä murehdi lapsettomuudesta, tulet saamaan paljon lapsia, olisin varmasti pyörtynyt epäuskosta, Nordin kertoi aiemmin.
Synnytyksen aikaan Maria on 43-vuotias.
Lue lisää: Maria ja Reino Nordin: vauva tulossa
- Maria Nordin kuvaili kotisynnytystään: ”Kuin jumala ois n*ssinut mua sisältä päin”
- Maria Nordinin oikeudenkäynti alkoi – uhreina kissa ja kana
- IL: Maria Nordinin eläinsuojelurikossyyte kaatui – valtio joutuu maksamaan jättikulut!
Juhli verovoittoa
Maria kertoi tiistaina X:ssä myös hyviä uutisia. Hän paljasti voittaneensa vanhan lahjaverokiistan ja saavansa maksamansa rahat takaisin.
– VOITTO tuli!!! Taas kerran. Pari vuotta sitten jouduin maksamaan älyttömän lahjaveron ilman perusteita, Maria kirjoitti.
Nordinin mukaan myös verojuristi oli pitänyt tapausta erikoisena. Nyt asiaan on Marian mukaan tullut oikaisu.
– Niin älytön juttu oli, Nordin totesi.
– Nyt tuli oikaisu ja saan maksamani rahat takaisin, kohuvaikuttaja iloitsi.
VOITTO tuli!!! Taas kerran. Pari vuotta sitten jouduin maksamaan älyttömän lahjaveron ilman perusteita. Verojuristikin oli sitä mieltä että kyse oli ”henkilökohtaisesta palvelusta” minua kohtaan. Niin älytön juttu oli. Nyt tuli oikaisu ja saan maksamani rahat takaisin. 🩷🙏🥹
— Maria Nordin (@MariaNordin) June 30, 2026
Maria on saanut viime aikoina juhlia voittoja muutenkin. Gekkonen kertoi joulukuussa, että Nordinin tilille kilahti lähes 15 000 euron oikeudenkäyntikulut niin sanotusta kissa-kana-keissistä.
Hovioikeus hylkäsi syksyllä Marian eläinsuojelurikossyytteen, ja valtio määrättiin korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulujaan.