Apu: Time-lehden kansikuvatyttö Sanna Marin saa ulkomaisia haastattelupyyntöjä yhä jonoksi asti – kertoo töiden menevän kaiken muun edelle: ”Kaikki muu väistyy työn edestä”

Pääministeri Sanna Marin kertoo tuoreessa Apu-lehden haastattelussa muun muassa perhe-elämästään sekä työstään.

Marin aloitti pääministerikautensa 10. joulukuuta 2019. Tuolloin hänen ja aviomiehen Markus Räikkösen Emma-tytär oli alle kaksivuotias.

Marin on toiminut koko pääministerikautensa koronapandemian luomissa haastavissa olosuhteissa. Eikä pandemialle ole vielä näkyvissä loppua.

– Emme näe tulevaisuuteen emmekä tiedä, miten pandemia jatkaa kulkuaan. Joudumme sietämään epävarmuutta ja tekemään parhaamme aina niillä tiedoilla, joita sillä hetkellä on, Marin kertoo Apu-lehdessä.

Marin kertoo jutussa myös, että hänelle tulee yhä jonoksi asti ulkomailta tulleita haastattelupyyntöjä, joihin vastataan kun aikaa on. Marin on aiemmin antanut haastatteluita muun muassa Voguelle, Forbesille ja Time-lehdelle.

Marin kertoo haastattelussa myös, että hänen on oltava jatkuvasti työvalmiudessa. Hänellä ei myöskään ole aikatauluja pääministerin töissä.

– Aina on oltava valmis työskentelemään. Vapaa-ajalla, lomalla, yömyöhällä. Kaikki muu väistyy työn edestä, Sanna Marin kertoo.

Pääministeri kertoi Apu-lehden haastattelussa myös, että hänellä on erityisen hyvät unenlahjat, eikä häntä valvota öisin oikeastaan mikään.

– Vaikeinakin aikoina saan yleensä unta, Marin kertoo.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Sanna Marin (@sannamarin) jakama julkaisu

Apu: Pääministeri Sanna Marin nukkuu yönsä hyvin: ”Vaikeinakin aikoina saan yleensä aina unta”

Lue myös: Sanna Marin herkutteli ökyruokaa, jonka kilohinta hirvittää! – samaan aikaan leipäjonot kasvavat Helsingissä

Liity Gekkosen WhatsApp-kanavalle ja saat kaikki uutiset kätevästi WhatsAppiisi.

Kuvat:Instagram

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
4 Kommenttia
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit