Kotiliesi: Sanna Marin kertoo haluavansa muuttaa maalle: ”Markus ei ole vielä innostunut, mutta jatkan sitkeästi”

Suomen nuori pääministeri Sanna Marin, 34, meni naimisiin pitkäaikaisen avopuolisonsa Markus Räkkösen kanssa 1. elokuuta.

Nyt tuore aviopari on antanut harvinaisen yhteishaastattelun Kotiliesi-lehdelle. Haastattelussa Sanna Marin avautuu muun muassa tulevaisuuden haaveistaan.

Lue myös: Oho! Pääministeri Sanna Marin meni naimisiin Markus-rakkaansa kanssa – Katso hääkuva!

Häät meinasi peruuntua

Marin kertoo, että pariskunta on suunnitellut menevänsä naimisiin tänä kesänä jo pitkään, mutta koronapandemia meinasi perua suunnitelmat.

– Vasta kesällä, kun korona hellitti ja tiesin saavani viettää hiukan lomaa, päätimme, että nyt on aika järjestää häät, toki hyvin pienet ja pitkälti ulkotiloissa, Marin kuvailee 40 vieraalle järjestettyjä juhlia, Marin kertoo.

Hääpäivä oli onnistunut

Räikkönen kertoo lehdelle, että hääpäivä oli hieno.

– Tuntuu hyvältä ja onnelliselta. Päivä oli hieno, täynnä hyvää puheensorinaa ja naurua. Oli iloinen ja rento meininki, Räikkönen kertoo.

Pääministeri Marin on julkaissut upeita hääkuvia Instagram-tilillään, joista välittyy lämmin ja onnellinen tunnelma. Voit katsoa hääkuvat tästä.

Räikkönen kehuu vaimoaan päämäärätietoiseksi ja hauskaksi. Sanna ja Markus jakavat yhteiset elämänarvot ja erimielisyydet he ratkovat sivistyneesti keskustelemalla.

Kaksi asiaa joissa näkemykset eroavat

Haastattelussa käy ilmi kuitenkin kaksi asiaa jossa näkemykset eroavat täysin.

Markus rakastaa urheilua, mutta Sannaa urheilu ei kiinnosta. Pääministerin haaveissa on myös asua maaseudun rauhassa, mutta Räikkönen viihtyy kaupungissa.

– Markus ei ole vielä innostunut, mutta jatkan sitkeästi. Minusta olisi ihanaa kokea vuoden kiertokulku syrjäisemmässä paikassa, missä ei ole valosaastetta ja melua, ei ihmisen muokkaamaa ympäristöä, Marin unelmoi.

Pariskunta on ollut jo 16-vuotta yhdessä, perheeseen kuuluu myös pariskunnan yhteinen 2-vuotias Emma-tytär.

Lue myös: Pääministeri Sanna Marinilla hengitystieoireita: ”Käyn koronatestissä ja siirryn etätöihin”

Seuraa Gekkosta Instagramissa ja WhatsApissa!

Kuvat:Instagram

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit