IS: Vakavasta lentoturmasta selvinnyt Sami Saikkonen avautui kunnostaan: ”Naama rakennettu kokonaan uudelleen”

Hyvinkäällä sattui syyskuun lopulla vakava lentoturma, jossa pienkoneen lentäjä menehtyi laskun epäonnistuttua.

Onnettomuudessa oli mukana myös tanssija-koreografi sekä lentäjä ja lennonopettaja Sami Saikkonen. Nyt mies avautui voinnistaan Ilta-Sanomille.

Turmassa menehtynyt lentäjä oli Saikkosen ystävä, ja he omistivat onnettomuudessa romuttuneen lentokoneen yhdessä.

Saikkonen kertoo, ettei muista lentoturmasta mitään. Hän makasi teho-osastolla kahdeksan päivää nukutettuna, ja kertoo, että vaimo olisi parempi kertomaan tapahtumista. 

– Tälli oli niin kova, että muisti meni. Löin naamani koneen etupenkkiin, Saikkonen kertoo Ilta-Sanomille.

Saikkonen sai vammoja kasvojen alueelle, joita on operoitu jo useampaan kertaan. Eikä loppua vielä näy.

– Naama meni ja se on rakennettu kokonaan uudestaan. Olen kuin Terminator. Tällä hetkellä näytän siltä kuin mut olisi muussattu ihan kunnolla nyrkkeilyottelussa, Saikkonen kertoo.

Nopeasti toipunut mies ei kertomansa mukaan saanut lentoturmasta traumoja lentämistä kohtaan. Perheelle ja lähipiirille sen sijaan onnettomuus on ollut järkyttävä kokemus.

– Kun käy rajalla ja selviää, niin siitä syntyy elinvoimaa. Kun tajuaa, ettei vielä ollutkaan minun aikani, se antaa jännän vireystilan, hän toteaa IS:lle.

Liity Gekkosen WhatsApp-kanavalle ja saat kaikki uutiset kätevästi WhatsAppiisi.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit