Sonja Aiello kehuu kotikaupunkiaan Hyvinkäätä: ”Voi ottaa vaikka ilman yläosaa aurinkoa”

Sonja palasi juurilleen.

Sonja Aiello kertoo Instagramissa viihtyneensä Hyvinkäällä paremmin kuin pitkään aikaan.

Kahdeksan vuotta Helsingin keskustassa asunut Aiello sanoo kaivanneensa takaisin luonnon ja rauhan keskelle. Paluu lapsuudenkotiin on saanut hänet pohtimaan jopa pysyvämpää ratkaisua.

– Tää rauha onkin ollut se, mitä oon kaivannut koko ajan, Aiello kirjoittaa.

Lue myös: Sonja Aiello esitteli upean BBL-pyrstönsä bikineissä – Kuva

Aiello kertoo nauttivansa siitä, että Hyvinkäällä hän voi esimerkiksi ottaa aurinkoa ilman yläosaa.

– Kaiken työn, julkisuuden ja jatkuvan hälinän vastapainoksi on tuntunut uskomattoman hyvältä tehdä pihatöitä, lähteä pitkille metsälenkeille ja olla paikassa, jossa ei tarvitse koko ajan olla näkyvillä tai tavoitettavissa. Tuntuu, että pikkuhiljaa alan löytää sellaista tasapainoa, jota oon etsinyt pitkään. Ei tarvitse miettiä mitä pukee päälle kun lähtee koiran kanssa ulos, ihmiset tervehtivät ja voi ottaa vaikka ilman yläosaa aurinkoa.

Ajatukset ovat menneet jo niin pitkälle, että Aiello harkitsee äitinsä osuuden ostamista lapsuudenkodista.

– Haluaisin ostaa äidin osuuden ja remontoida tämän. Täytyy ehkä hiukan vielä pureskella ajatusta, hän pohtii.

Julkaisun yhteydessä Aiello nähdään myös ruohonleikkurin kyydissä hoitamassa kotipihan nurmikkoa.

Lue myös: Sonja Aiello kävi hurjassa peppuoperaatiossa – Somekansa huolestui: ”Ei kukaan täysijärkinen mene…”

Mitä tunteita tämä herätti?

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

guest
4 Kommenttia
Sandy
Sandy
1 kuukausi sitten

Mitähän tästäkin joutavasta akasta pitää jatkuvasti vaahdota. Ketä kiinnostaa..ei ainakaan ketään järkevää ihmistä.

Mika
Mika
Vastaa  Sandy
20 päivää sitten

Aiello voi mennä ottamaan aurinkoa vaikka alasti. Niinhän itsensäpaljastajat tekee ja saavat siitä vielä hyvänolontunteen. Ja tiedoksi: se on sairaus.

Elävä varis1
Elävä varis1
Vastaa  Sandy
1 kuukausi sitten

Kyllä on niin turha julkkis….

Mika
Mika
Vastaa  Elävä varis1
26 päivää sitten

Ja mitä suurta hän on tehnyt jos on julkkis. En tiedä yhtään asiaa muuta kun että tarpeeksi jaksat tarpeeksi olla tyrkyllä niin voi lopulta jo päästä tuohon ihanaan olotilaan eli olla julkkus. Oikeat julkkikset ovat urheilujoita, näyttelijöitä, artisteja, misseja ym ym ja tämä tyrkky on tyhjäntoimittaja !

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit