Riku Rantala kertoi surullisia uutisia

Toimittaja ja juontaja Riku Rantalan 3-vuotias siskon­poika kuoli syöpään puoli vuotta sitten.

Rantala jakoi surullisen uutisen sunnuntaina Instagram-tilillään.

– 3-vuotias siskonpoikani Sepp menehtyi puoli vuotta sitten syöpään, Rantala kirjoitti.

– Sepp ei ehtinyt täyttää neljää vuotta, mutta hänen elämänsä muistuttaa minua siitä, millaisella hymyllä ja hyväntuulisuudella voi kohdata elämän isotkin haasteet. Elämä on suuri mysteeri ja lahja. Jokaista päivää, vaikeaakin, pitäisi muistaa arvostaa.

Riku kertoo, että pojan nimeä kantava muistoajo Cycle for Sepp alkoi sunnuntaina. Se käsittää 3 900 kilometriä pyöräilyä 20 päivässä.

– Matka alkoi Puistolasta – Seppin äidin eli siskoni Katin lapsuudenkodilta – ja päättyy Seppin synnyinkotiin Epsomiin, Britanniaan, Rantala kertoo.

Muistoajolla kerätään rahaa brittiläiselle järjestölle, joka auttaa perheitä, joita on kohdannut lapsen vakava sairastuminen.

– Matkan tarkoitus on myös muistuttaa siitä faktasta, että syöpä ei valitettavasti ole lapsillakaan harvinainen sairaus, Rantala kirjoittaa.

Julkaisun kommenttiosio on täyttynyt sydämistä ja monet julkkikset ovat esittäneet osanottonsa Seppin poismenon johdosta.

– Syvä osanottoni. Olen varmasti hiljaa loppupäivän tähän postaukseesi liittyvää hienoutta, sekä kauheutta mietiskellen, Kimmo Vehviläinen kirjoittaa.

– Oon niin pahoillani, syvä osanotto kaikille läheisille. Hienoa että teette ja toimitte, näyttelijä Minka Kuustonen kirjoittaa.

Liity Gekkosen WhatsApp-kanavalle ja saat kaikki uutiset kätevästi WhatsAppiisi.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit