Riku Nieminen löi naista!

Erikoisjoukkojen kolmas jakso ”Itsehillintä” julkaistiin tiistaina 25. maaliskuuta Ruutu+:n tilaajille.

VARO JUONIPALJASTUKSIA!

Jakso käynnistyy intensiivisellä tehtävällä, jossa kokelaat joutuvat käsittelemään käsikranaattia. Vain harvat suoriutuvat haasteesta kunnialla.

Jakson loppupuolella kilpailijat asetetaan kovaan testiin, kun heidät määrätään nyrkkeilemään toisiaan vastaan. Veriroiskeilta, hengenahdistuksilta ja kyyneleiltä ei säästytä.

”Tässä kehässä teidän ainoa tavoite on satuttaa vastustajaa. Jos te ette ole siihen valmiita, niin teitä satutetaan ihan varmasti,” kouluttaja Matias Petäistö ohjeistaa ryhmää.

Otteluparit muodostetaan sukupuolen mukaan, mutta aiemmin kämmenluunsa murtanut Ömer Acar joutuu jättämään tehtävän väliin. Tämän seurauksena Mira Ahola asetetaan vastakkain Riku Niemisen kanssa.

”Mä olen saanut turpaan nuorempana tapailukumppanilta. Hän oli tosi äkkipikainen ja räjähdysaltis,” Mira kertoo kameroille ennen ottelua.

”Oletko lyönyt ennen naista?”, kouluttaja Petäistö kysyy Niemiseltä ennen erän alkua.

”En”, Nieminen vastaa.

”Kohta olet”, kouluttaja jatkaa.

Huomattavasti kookkaampi Nieminen voittaa ottelun helposti iskemällä Miraa useita kertoja päähän ja vartaloon. Sisukas Mira ei kuitenkaan luovuta.

Myöhemmin Nieminen myöntää tuvassa harkinneensa luovuttamista, kun hänelle selvisi, että hänen vastustajakseen asettuu Mira.

Mira Ahola ja Riku Nieminen joutuvat ottamaan toisistaan mittaa. Kuva: Nelonen

Erikoisjoukot Nelosella tiistaisin kello 21.00 ja Ruudussa.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit