Jenni Alexandrova herkistyi nuoruuskuvastaan.
Radiojuontaja Jenni Alexandrova jakoi somessa vanhan kuvan parikymppisestä itsestään ja myöntää, että näky meni tunteisiin.
Raahen paikallislehti teki juontajasta jutun ja kaivoi arkistoista esiin kuvia ajalta, jolloin Alexandrova työskenteli itse kyseisessä lehdessä.
– Meinasi päästä itku, kun näin tuon toisen kuvan, Alexandrova kirjoittaa.
Kuvassa Alexandrova on uransa alkumetreillä, täynnä uteliaisuutta, kiltteyttä, tarmoa ja intoa. Nyt hän katsoo nuorempaa itseään lempeämmin.
Lue myös: Jenni Alexandrova seuraa Janni Hussin jalanjälkiä: ”Minusta tulee kartturi rallin SM-kisoihin”
– Haluaisin halata häntä. Sanoisin hänelle, että sinä saat tuottaa pettymyksiä. Saat tehdä virheitä, kokeilla rajoja ja mennä tunteidesi kanssa päin seinää, Alexandrova pohtii.
Juontaja kertoo ymmärtäneensä vasta yli nelikymppisenä, että pettymysten tuottaminen kuuluu elämään. Niiden kautta oppii vetämään rajoja ja elämään oman näköistä elämää.
– Nyt yli nelikymppisenä olen oppinut, että pettymyksien tuottaminen on tärkeä osa elämää. Niiden avulla sukeltaa sisimpäänsä ja pystyy vetämään rajoja. Tietää, mikä on itselle oikein ja mikä on väärin. Ainoastaan rajoja vetämällä oppii elämään oman näköistä elämää, kaunotar päättää.
Nykyään 45-vuotias Alexandrova on tehnyt pitkän uran mediassa.
Näet Jennin nuoruuskuvan painamalla julkaisun nuolesta: