Olga ja Tuukka Temonen olivat vieraana viimeisessä Ylen Perjantai-ohjelman lähetyksessä.
Ohjelmassa Olga avaa tuntemuksiaan hetkestä, jolloin hän sai kuulla sairastuneensa parantumattomasti. Juontaja Sean Ricks kysyi, tuntuiko tieto hänestä kuolemantuomiolta.
– Ei se oikeastaan tuntunut kuolemantuomiolta. Sitä vähän niinkuin seisahtui siihen ja sitä ajatteli, että no yritetään peitota jotenkin. En kertaakaan ajatellut, että nyt mä kuolen. En ole ehtinyt vielä, Olga vastaa lähetyksessä.
Sean toteaa, että hänen mielestään parantumaton tarkoittaa sitä, että asia on sillä selvä.
– Sitähän se tarkoittaa, mutta me ei oikeastaan sitä haluttu uskoa. Me ei oikein ymmärretä sitä sanaa, Tuukka sanoo.
Perhe on tärkein
Olga ja Tuukka ovat taistelleet asiaa vastaan koko ajan.
– Meidän takia. Meillä on mahtava perhe ja maailman paras aviomies. En mä suostu vielä lähtemään. Ja jos pitää lähteä, niin sit vaan niinkuin loppuun asti tosi hyvällä fiiliksellä, mutta en oo vielä lähdössä mihinkään, Olga kertoo.
– Olen samaa mieltä. Meillä on kuitenkin niin paljon yhdessä kaikkea kivaa kokematta ja tekemättä. Vielä ei ole sen aika, että jompi kumpi poistuisi täältä, Tuukka sanoo.
Olga kertoo saaneensa Suomessa 30 kertaa sädehoitoa, jonka jälkeen hän alkoi ”niskuroida vastaan”. Hän ei suostunut ottamaan sytostaattihoitoja, koska niistä tuli niin huono olo.
– Otin sitä yhden viikon ja totesin, että tämä ei ole minulle. Se teki olon niin hirveäksi, että ajattelin jos minun pitää olla täällä vain vähän aikaa enää, niin on ihan tyhmää, että olen niin hirveässä kunnossa. Olimme etsineet muita hoitoja ja sitten Saksasta löytyi sellainen paikka missä annetaan vaihtoehtoisia hoitoja. Sitten aloin käydä siellä, Olga kertoo.
Tuukka kertoo, että häntä pelottaa eniten jäädä yksin, sillä hän ei pärjäisi sanojensa mukaan ilman Olgaa.
– Olga on tehnyt kaiken meidän perheessä. Ja ylläpitää sitä ja pyörittää sitä. Ja mä en halua tehdä sitä. Mä haluan, että Olga jatkaa edelleen sen hoitamista ja pyörittämistä, mä en selviä siitä ite, Tuukka nauraa liikuttuneena.
Vaihtoehtohoidot
Olga kertoo myös saamistaan vaihtoehtohoidoista, joita hän on saanut Saksassa. Hän kertoo saavansa kerrallaan kaksi tuntia kivutonta sähköhoitoa, joka pitää syöpäkasvaimen kurissa.
Sean Ricks kysyy Olgalta ja Tuukalta, mitä he vastaisivat niille ihmisille, jotka pitävät vaihtoehtohoitoja puoskarointina ja epäluotettavina hoitomuotoina.
– No niitähän on tutkittu kyllä, ettei ne ole ihan päästä keksittyjä. Niissä on tieteellistä näyttöä, että ne tehoaa, Olga sanoo.
Mä halusin sanoa, että syöpää voi ajatella kahdella tapaa: joko niin, että se vaan tulee jostain ja silleen voi tehdä mitään ja se on pakko ottaa vastaan.
– Mutta jos ajattelee sen niin, että et se onkin vaan jakautuva solu ja koittaa tehdä sille jakautuvalle solulle mahdollisimman huonot olosuhteet ja näin me ollaan ymmärretty, että se sähkö vaikuttaa sen solun jakautumiseen, että sen on vaikeampi jakautua, niin tottakai se kannattaa yrittää kokeilla. Olga on ihme. Nelosasteen gliooma on yleensä kuolemantuomio, mutta jumalauta tää mimmi vaan pyörii täällä. Se on jotain ihan käsittämätöntä, Tuukka sanoo ja katsoo Olgaa.
Kasvain kutistunut
Olga kertoo, että kasvain oli alunperin 5,5 senttinen ja nyt se on kutistunut pikkuiseksi muruseksi.
– Se ei ole mitenkään aktiivinen, Tuukka lisää.
Lääkärit innoissaan
Ricks kysyy Olgalta, että miten lääkärit ovat Suomessa suhtautuneet syöpäkasvaimen kutistumiseen.
– Ne on aika innoissaan, Olga kertoo hymyillen.
Haastattelun lopussa Temosen kertovat haaveilevansa hankkivansa Espanjasta kakkosasunnon, jonka pihamaalta löytyisi appelsiinipuu.