Maria Veitola piipahti Maltalla työasioissa ja julkaisi kärkkään mielipiteen pikavisiitin perusteella – ”Mikään ei mennyt niin kuin piti”

Monet suomalaiset matkaajat ovat sekä viihtyneet Maltalla, että valittaneet kaikesta siellä. Malta on toki hyvin omalaatuinen paikkansa ja pelkästään sijainniltaan hankalassa välikädessä Afrikasta saapuvien pakolaisten ja Manner-Euroopan välissä.

Olosuhteet pakolaisilla eivät aina tietenkään ole kohdallaan. Tämä on ikävä seikka. Myös kulttuurien erilaisuus vaikuttaa Maltan valtaväestön mielipiteisiin ja käyttäytymiseen.

Paikalliset eivät koe, että heidän tapojaan ja kulttuuriaan arvostetaan tai kunnioitetaan. Lisäksi on kielimuuri, sillä vanhemmat maltalaiset eivät aina loista englannin kielen taidoillaan. Joskus matkailijoilta unohtuu, että Maltalla on myös ihan oma kielensä englannin lisäksi ja on myös totta, että maltalaiset eivät ole aina halukkaita kommunikoimaan englanniksi ennen kuin luottavat ulkolaiseen tulokkaaseen.

Maltalle ei kannata lähteä sillä mielellä, että kaikki toimisi tai tapahtuisi kuten Manner-Euroopassa. Se on ehkä suurin syy miksi lomalaiset kokevat, ettei Maltalla mikään toimi kuten pitää.

Maria Veitola kertoi Instagramissa omasta kokemuksestaan:

– Kävin 48h pikavisiiitiillä työasioissa Maltalla. Mikään ei mennyt niin kuin piti, mutta siitä myöhemmin lisää.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Maria Veitola (@mariaveitola) jakama julkaisu

Maria jatkaa:

– Kävin töiden lomassa mielenkiintoisia keskusteluja paikallisten kanssa ja opin parissa vuorokaudessa Maltasta paljon lisää.

– Malta on äärimmäisen korruptoitunut valtio. Kun kerroin olevani toimittaja, minulle kerrottiin korruptiokytköksiin perehtyneestä maltalaisesta journalistista Daphne Caruana Galiziasta, joka murhattiin autopommi-iskussa lokakuussa 2017. Galizia piti suosittua blogia, jossa hän kirjoitti mm. Maltan hallituksen kytköksistä mafiaan ja veroparatiiseihin. Järkyttävä tapaus.

Maria arvostelee myös Maltan kasinobisnestä ja toivoo, ettei rahapelejä olisi koskaan keksittykään. Hän kertoo myös miten saari suosii superrikkaita myymällä EU-passeja.

Vaikkakin Malta on toki myös hyötynyt ulkomaalaisesta rahasta on ongelmana jatkuva jo korkeiden hintojen kallistuminen. Paikallisilla ei ole kohta enää varaa ostaa asuntoja kun ulkomaalaisten läsnäolo nostaa hinta-tasoa. Maltalaisten peruspalkka on hyvin pieni verrattuna esim. kansainvälisten suurten kasinobisnesten työntekijöiden palkkoihin.

Maria jatkaa vielä rasismista:

– Mitäpä muuta? Rasismi rehottaa saarella. Sen näki jo maahan saapuessa siitä, ketä Maltan tulli veti sivuun. Etninen profilointi in full action.

Tähänkin varmasti on osasyynä, että huumeita kuljetetaan paljon Maltalle. Ennen kovin turvallinen saarivaltio on muuttunut viime vuosina vaarallisemmaksi juuri ulkomailta tulevan huumebisneksen myötä. Prostituutio on myös lisääntynyt ja ulkomaailmasta saapuvat alan työntekijät ovat tuoneet lisääntyvässä määrin sukupuolitauteja myös vanhemman valtaväestön keskuuteen. Toki voidaan miettiä, että onko tarjontaa ilman kysyntää.

Maltalla on isoja supermarketteja, joissa hinnat ovat kaikille samat. Eri kaupunginosissa toimii myös paljon paikallisten kauppoja, joissa varmasti tilanne voi olla myös Marian kertomalla tavalla:

– Unkarista kotoisin oleva, Maltalla asuva työkaverimme kertoi, että hinnat monissa ruokakaupoissa määräytyvät ihonvärin ja etnisyyden mukaan. Työkaverimme on valkoihoinen eurooppalainen mies ja hänen puolisonsa aasialainen nainen. Puoliso joutui kuulemma maksamaan ruokakaupassa kaikesta jopa tuplahinnan.

Gekkosen toimitus arvostaa kuitenkin Marian mielenkiintoa tietää Maltasta lisää:

– Tosi ristiriitainen ja omituinen paikka, josta haluaisin tietää lisää.
– Eurooppaankin mahtuu monenlaista.

Jokainen kokee Maltan tavallaan. Ehkä se onkin paikan erikoisuus

Seuraa Gekkosta Instagramissa ja WhatsApissa!

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit