Sisäministeri Maria Ohisalo vetäytyy vauvalomalle – ”Tää tuntuu isommalta kuin oikein mikään”

Sisäministeri Maria Ohisalo kertoi eilen keskiviikkona saavansa jouluvauvan. Maria asettuu äitiyslomalle syksymmällä. Raskaudesta huolimatta Ohisalo ilmoitti hakevansa jatkokautta vihreiden puheenjohtajana.

Ministeri julkaisi keskiviikkona Facebook-tilillään yhteiskuvan Miika-rakkaansa kanssa. Kuvan yhteydessä hän paljasti odottavansa lasta.

– Jos kaikki menee hyvin, niin meille tulee jouluna vauva. Ollaan tästä tosi onnellisia ja innoissaan, Maria kirjoittaa Facebookissa.

– Tää tuntuu isommalta kuin oikein mikään. Matkassa on paljon epävarmuuksia ja voimme vain toivoa, että matkassa on myös paljon onnea, hän jatkaa.

Maria kertoo päivityksessään myös, että Suomessa pitäisi jokaisella olla mahdollisuus haaveilla perheestä ja työstä.

– Olen sitoutunut viemään vihreät eduskuntavaaleihin, tekemään liikkeestä entistä vaikuttavamman voiman tässä yhteiskunnassa ja haen jatkokautta vihreiden puheenjohtajana syksyn puoluekokouksessa. Puoluekokous päättää syyskuussa puolueen johtopaikoille valittavista, Ohisalo kirjoittaa.

Lopuksi Maria kiittelee puolisoaan.

– Kiitos rakas Miika, että voimme kulkea tätä matkaa yhdessä ja kohta toivottavasti kolmestaan.

Maria on saanut paljon onnitteluita poliitikoilta.

Seuraa Gekkosta Instagramissa ja WhatsApissa!

Kuvat:Instagram

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
1 Kommentti
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit