Sydänsairautta sairastava Maajussille morsian Niina päivitti vointiaan: Lääkärin sanat järkyttivät!

Viime tuotantokaudella Maajussille morsian -ohjelmassa Kalleen rakastunut Niina Wunsch kertoi telkkarissa avoimesti sydänsairaudestaan.

Nyt Niina on kertonut tuoreita kuulumisiaan Instagram-tilillään.

– Tällä viikolla onkin sitten lentänyt kuraa naamaan! Taas täällä sairastellaan ja sen lisäksi sydämentahdistin sekoilee, jonka vuoksi jouduin lähtemään erilliseen tsekkaukseen sydänsairaalaan Tampereelle, Wunsch kirjoittaa päivityksessään.

Tutkimuksia on kuitenkin vaikeuttanut se, että Tampereen yliopistollinen sairaala ei tee yhteistyötä Niinan sydämentahdistimen valmistajan kanssa, jota hän joutuu käyttämään.

– On ollut tosi vaikea ja turvatonkin olo nyt kontrolleissa, kun kukaan ei oikein tiedä, miten laitteet toimivat ja käyttöä opetellaan samalla kun olen piuhoissa kiinni, Niina kertoo.

– Lääkäri oli tosi epäileväinen siitä, olenko varma että laite hälytti. Kyllä, noin 10 sekunnin kova piippausääni tuli mun sisältä – ei pään – vaan rintakehän sisältä. Myös Kalle oli vieressä kuulemassa sen.

Taysin lääkäri käyttäytyi epäempaattisesti ja kylmästi Niinaa kohtaan.

– Parasta oli kuitenkin lääkärin kommentti loppuun: ”No onhan tämä jokseenkin ihan uskottava tarina.” Tämä on just se lause, jota odotan ja haluan kuulla eniten, kun oon jo valmiiksi hämmennyksissä siitä, miksi mun sisällä oleva elektroninen laite hälyttää. Ylipäätään elektroninen laite kehon sisällä yhdistettynä johdolla omaan sydämeen on jo ihan tarpeeksi hämmentävää ja pelottavaa.

– Loppu hyvin, kaikki hyvin ja vaikka käteen ei jäänyt muuta kuin jokseenkin uskottava tarina niin ei tässä muu auta kuin pysyä posina! Kuten tässä kuvassa, jossa pesin koneita pari viikkoa sitten: kurat naamalla hymyssä suin, Niina päättää.

Niina ja Kalle ovat menossa naimisiin ensi vuonna.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Niina Wunsch (@niinawunsch) jakama julkaisu

Liity Gekkosen WhatsApp-kanavalle ja saat kaikki uutiset kätevästi WhatsAppiisi.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit