Konsta Hietanen jätti Salatut elämät – Kertoo MTV:lle syyn

Konsta Hietanen kertoo Maikkarille jättävänsä Salatut elämät -sarjan haikein mielin.

Muusikko ja näyttelijä Konsta Hietasen, 40, hahmo Miki Kajander poistui Salatut elämät -sarjasta, kun poliisin karhuryhmä pidätti miehen ja passitti vankilaan.

Hietanen näytteli suosikkisarjassa noin neljän vuoden ajan.

Konsta kertoo MTV:lle syyn sarjasta poistumiseen. Hän haluaa keskittyä sanojensa mukaan musiikin tekemiseen.

– Olen ollut lähtökuopissa jo pari kertaa aikaisemminkin. Nyt tuli sen aika, että teen vähän aikaa täysipainoisemmin musiikkia. Työviikoista alkoi tulla liian pitkiä, ja se oli itselleni painavin syy, hän sanoo MTV:lle.

Hietanen näkee roolihahmonsa Mikin lopun raskaana.

– Toisaalta pidän Mikiä kuitenkin edelleen jollain tavalla kunnon äijänä, ja hän on tehnyt näitä ratkaisuja lastensa vuoksi tai suojellakseen ystäviään. Loppu on kuitenkin karvas, näyttelijä toteaa.

Hietanen kertoo, että Mikin alamaailmakohtauksia on ollut mielenkiintoista näytellä. 

– Miki Kajander oli kauan yllättävän kunnollinen Salatut elämät -hahmo. Odotin koko ajan, että koska hänellä lähtee leiskumaan vähän enemmän. Nyt loppuvaiheessa hän ajautui alamaailmaan, mutta minusta hän ajautui sinne Mikimäisesti, eli huomaamattomasti ja vähän naiivisti. Hän teki aina omasta mielestään oikein, vaikkei tehnytkään, Hietanen pohtii.

Muusikko sanoo, että hänellä oli tunteet pinnassa viimeisten kuvauspäivien aikana. Hän jättää sarjan haikein mielin.

– Mietin aina, kun pelasin jalkapalloa, että tuleekohan näin tiivistä joukkuetta työelämässä vastaan. Että puhallettaisiin yhteen hiileen ja töissä olisi aina hauskaa. Täytyy kyllä sanoa, että tässä projektissa niin on ollut aina, hän sanoo.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
3 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit
Minna, Aulis
Minna, Aulis
10 kuukautta sitten

Harmi että hän poistu sarjasta mutta onhan se lihan ymäretävä että on muutakin tekemistä hyvä jatkoa teille

Ritva
Ritva
10 kuukautta sitten

miksi aina sarjasta poistuvat joutuu kokemaan ikävän lopun toivoisi jotain mukavampaa

Salkkarifani
Salkkarifani
Vastaa  Ritva
10 kuukautta sitten

Samaa mieltä❤️

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit