Salkkarit-tähti Hanna Kinnunen muistuttaa: ”Minä ja Salla olemme eri henkilöitä”

Hanna Kinnunen muistuttaa rajasta Salkkarit-roolin ja todellisuuden välillä.

Salatut elämät -sarjasta tuttu näyttelijä Hanna Kinnunen on julkaissut Instagramissa päivityksen, jossa hän ottaa kantaa katsojien tunteisiin ja sarjan herättämiin reaktioihin.

Kinnunen muistuttaa heti alkuun olennaisesta asiasta: kaikki mitä sarjassa tapahtuu, on fiktiota.

– Hei everybody! Salkkareissa tapahtuu just nyt hurjiakin juttuja – myös mun hahmolle Sallalle, Kinnunen aloittaa.

Lue myös: Hanna Kinnunen pelästyi ”valkoista cis-miestä” joka huusi – ”Tärisin ja itkin autossa”

Näyttelijä kertoo ymmärtävänsä, että sarjan juonikuviot voivat herättää voimakkaita tunteita, mutta korostaa samalla rajaa roolihahmon ja oikean ihmisen välillä.

– Tunnetta saa ja pitää herätä – silloin me ollaan kollegoiden kanssa onnistuttu tekemään just sitä mitä kuuluu, mutta fiktio on fiktiota, Kinnunen toteaa.

Pitkän uran tehnyt näyttelijä nostaa esiin myös ristiriitaisen asetelman, jossa katsojat reagoivat voimakkaasti hänen esittämäänsä Salla-hahmoon.

– On yhtäaikaa kiitollista ja aika hurjaakin, että vielä kahdenkymmenen vuoden jälkeen Salla on roolihenkilö, joka saa sekä iloa, naurua että ärsytystä ja välillä vihaakin aikaan, hän kirjoittaa.

Kinnunen painottaa kuitenkin suoraan, että hän ja hänen roolihahmonsa eivät ole sama asia.

– Mutta edelleen minä ja Salla olemme eri henkilöitä. Toista meistä ei oikeasti ole edes olemassa, Kinnunen muistuttaa.

– Kuulin just tänään, että pelkästään tämän vuoden puolella meidän 27-vuotias sarja on tavoittanut miljoonia katsojia! Wau!, Kinnunen päättää ja toivottaa seuraajilleen hyvää kevättä.

Lue myös: Hanna Kinnuselta surullinen päivitys: ”Ikävä ja suru ovat tunteista päällimmäisinä”

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit