Jukka Poika avautui terveydentilastaan – ”Oon pitänyt itseäni perusterveenä”

Reggaemuusikko Jukka Poika, 42, kertoi hiljattain sairastuneensa flunssaan, jota on nyt liikkeellä laajalti.

– Älkää pliis napatko tätä parhaillaan pyörivää flunssaa. Ei sovi yhteen minkään kanssa! Ei varsinkaan työn eikä pienlapsiarjen. Mä näytän kuvassa vielä suht ookoolta kun siistin naamani eilen mutta sisäisesti alkaa kolmen viikon perhekipeily jo syödä motia, warrior mentalitya, zeniä, joogaa jne, Jukka Poika kertoi viime perjantaina Instagram-tilillään.

Nyt mies kertoo voivansa jo paremmin, samalla hän kiittää kun sai valittaa sairastelustaan someseuraajilleen.

– Nyt alkaa taas maistua! Eka päivä töissä kun kulkee ja laulukin kuulostaa laululta. Kiitos kun sain vähän marista, olo lähti kohenemaan siitä päivästä lähtien. Vertaistuesta oli sekin hyöty että muistin taas että itsellä ei välttämättä ole se vaikein osa.. muusikko kirjoittaa.

– Oon pitänyt itseäni elämäntapoja myöten perusterveenä, jopa hieman keskivertoa tietoisempana hienosäätäjänä, ja jakanut auliisti vinkkejä niin henkiseen kuin fyysiseen vaivaan. Tämä flunssa oli sopivan nöyryyttävä kokemus, mutta varmaan innostun pian taas jollekin pätemään, hän jatkaa.

Jukka Poika laittaa päivityksessään asioita myös perspektiiviin. Mies kertoo, että hänen pikku-flunssansa ei ole mitään verrattuna esimerkiksi Ukrainassa sodan keskellä asuviin.

– Tuli sekin mieleen, että tässä sitä voivotellaan pikku lenssua kun toisaalla ihmiset on sodan jaloissa ja rintamilla. Ja sitten käänsin sen niin, että juuri siksihän on tehty sukupolvien ajan töitä ja isoja uhrauksia, että saataisiin valittaa sopivan pienistä asioista.

Jukka on lisännyt tekstin perään aihetunnisteet paraneminen, Slava Ukraini, nöyryys, kurkuma, hunaja ja inkivääri.

Jukka Poika poseeraa somekuvassaan ilman takkia ulkona.

– Päteminen on ihan ok, mutta takki päälle flunssan jälkeen, kommentoi Maarit Hurmerinta.

Lue myös: Jukka Poika kertoi suru-uutisia: ”Älkää pliis…”

Seuraa Gekkosta Instagramissa ja WhatsApissa!

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit