Vain elämää: Jukka Pojan kappalevalinta raivostutti katsojat – vastaa nyt kritiikkiin: ”Ehkä hyvä hieman selvitellä asioita”

Laulaja Jukka Poika nähdään Vain elämää -suosikkiohjelman 12. kaudella. Ohjelman toisessa jaksossa, joka esitettiin lokakuun alussa nähtiin Arttu Wiskarin päivä.

Jukka Poika esitti Reaggaemiehen lauantai -nimisen kappaleen, joka oli tehty edesmenneen laulaja Irwin Goodmanin Työmiehen lauantai -kappaleesta.

Faneja on ärsyttänyt ja ihmetyttänyt miksei Jukka Poika esittänyt Wiskarin tekemää biisiä. Wiskari lauloi kyseisen kappaleen vuonna 2017 nähdyssä Anssi Kela ja isot biisit -ohjelmassa.

Nyt Jukka Poika vastaa kritiikkiin sometilillään.

– Saan vieläkin tunteikasta palautetta liittyen Artun päivään, joten on ehkä hyvä hieman selvitellä asioita.

Jukka Poika kertoo, että hänen ensisijainen valintansa oli Lämpöä ja läheisyyttä kappale, mutta biisi kuultiin lopulta Chisun esittämänä.

– Toiseksi olin laittanut Työmiehen lauantain, koska siihen keksin saman tien idiksen. Biisihän sävellettiin Artun tiimin toimesta uusiksi Anssin isännöimään Isot biisit-ohjelmaan, joten kelasin (sic) että tässä on riittävästi yhteyksiä, jotta valinta on perusteltu. Samaa mieltä oli tuotanto, joten en pohtinut asiaa sen enempää eikä tullut mieleenkään, että se olisi loukkaus Arttua/Artun tiimiä kohtaan.

– Kerroin Artulle hyvän luottamuksen valitessa pöydän ääressä, että minulla oli alkuun ennakkoluuloja hänen musiikkiansa ja artistihahmoaan kohtaan. Tämä siis noin kymmenen vuotta sitten. Kerroin myös, että pidän tänä päivänä silloisia ajatuksiani typerinä enkä ajattele enää niin, Jukka Poika paljastaa.

– Kun kiukkuista palautetta alkoi tulla, puhuin Artun kanssa asiasta. Hän oli yhtä yllättynyt kuin minäkin siitä, että hänen puolestaan on loukkaannuttu.

– Se, että Artun puolesta on oltu näin herkillä, kertoo jotain siitä, miten isosti rakastettu artisti hän on. Ihailen hänen sydämellisyyttään ja myönnetään, hieman myös kadehdin hänen menestystään. Tuntuu, että mihin toimeen tämä kaveri tarttuukin, se onnistuu.

– En ole luonnostaan hehkuttajatyyppiä (tästä saan myös kuulla kotona) , ja minun on välillä vaikea ylistää muita vaikka he sen ansaitsisivatkin. Ylitän nyt pienuuteni rajat ja sanon: Arttu Wiskari olet todella taitava esiintyjä, kova laulumies ja muutenkin ihan mahtava, Jukka Pojan päivitys päättyy.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Jukka Poika (@jukkapoikaofficial) jakama julkaisu

Wiskari on kommentoinut päivitystä.

– Jukka ❤️ Reggae miehen lauantai oli huippu! Mitään loukkauksia ei olla jaettu mihinkään suuntaan vaan pelkkää hyvää fiilistä. Nyt päätä pystyyn ja eteenpäin!, Wiskari kirjoittaa.

Myös Anssi Kela on kommentoinut Vain elämää-kollegansa postausta.

– Onpa kurjaa kuulla, että on jengiä, joka ei vieläkään pääse yli tällaisesta asiasta. Toivottavasti muutama haukkuva koira ei kuitenkaan onnistu myrkyttämään sinulle sitä kohottavaa keskinäisen arvostuksen ilmapiiriä, joka pöytämme ympärillä vallitsi. Harmillista jos se ei ole välittynyt kaikille ihmisille. Joka tapauksessa hyvin kirjoitettu!

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Jukka Poika (@jukkapoikaofficial) jakama julkaisu

Seuraa Gekkosta Instagramissa ja WhatsApissa!

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit