Oho! Sometähti Janni Hussi lähtee harjoittamaan hierontapalveluja: ”Syntynyt puhtaasti tarpeesta”

Radiojuontaja ja yrittäjä Janni Hussi ryhtyy jälleen valloittamaan uutta alaa.

Hussi kertoo tuoreessa somejulkaisussaan lähteneensä mukaan hierontabusinekseen. Hän on Eho Hieronta Oy:n uusi julkkiskasvo. Hussi tuo brändille paljon näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa. Somekaunottarella on esimerkiksi Instagramissa lähes 300 tuhatta seuraajaa.

Näin Janni kertoo uudesta konseptista Instagramissa:

– Tattadataaaa!! Nysse on auki, nimittäin Eho Hieronnan rekry!! Me ollaan kehitelty aivan timanttisen tiimin kanssa ihan uudenlaista hierontakonseptia, joka on syntynyt puhtaasti tarpeesta ja ajatuksesta saada hieronnasta osa jokaisen hyvinvointia, Janni kirjoittaa.

– Mä ainakin huomaan, että liian usein hieronta tulee varattua vasta sitten, kun on jo niin jumissa että pää ei käänny, jalan nostaminen kiristää lonkkaa ja päätä särkee kun on narskutellut hampaat irti suusta. Ja tiedän, että aika monella muullakin siellä ruudun toisella puolella on sama homma, hän jatkaa.

– Niinpä me kehitettiin hierontakonsepti, joka on tehty SULLE mahdollisimman helpoksi, niin että omasta hyvinvoinnista huolehtiminen on mahdollisimman vaivatonta.

Ideana on helpottaa asiakkaiden ajanvarausprosessia.

– Valmisteltiin yhdessä ammattilaisten kanssa erilaisia paketteja, jotka voit tilata erilaisilla jäsenyyksillä. Etsitpä sitten pitkäjänteisempää vuosijäsenyyttä tai lyhyempää 3kk suhdetta, me hoidetaan just sulle sopivat paketit ja hieronnat!

Janni kertoo, että paikka tulee olemaan spa-henkinen virvokkeineen päivineen. Laadukasta ja edullista hierontaa unohtamatta.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Janni Hussi (@jannihussi) jakama julkaisu

Liity Gekkosen WhatsApp-kanavalle ja saat kaikki uutiset kätevästi WhatsAppiisi.

Kuvat:Instagram

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit