IL: Vesku Loirin ystävä kertoo mihin taiteilijan mittava omaisuus hupeni

Elokuussa syöpään menehtyneen Vesa-Matti Loirin testamentti julkistettiin alkuviikosta.

Loirin perukirjasta käy ilmi, että taiteilijalla oli 360 000 euron varallisuus. Velkoja hänellä oli noin 40 000 euroa, eli jaettavaa omaisuutta perilliselle jäi jaettavaksi noin 320 000 euroa.

Summaa on pidetty pienenä, ottaen huomioon, että Vesku aloitti pitkän ja menestyksekkään näyttelijän uransa jo 17-vuotiaana Mikko Niskasen Pojat-elokuvassa. Loiri ei myöskään tehnyt pelkästään elokuvia, vaan taiteilijan ura koostui myös musiikista, tv-sarjoista ja teatterista.

Suurimmat ansionsa Loiri tienasi 2000-luvulla. Verotietojen mukaan Vesku ansaitsi esimerkiksi vuonna 2015 hurjat 2,4 miljoonaa euroa.

Lue myös: Vesku Loirista julkaistaan dokumenttielokuva – ääneen pääsee näyttelijän läheiset

Mihin rahat sitten hupenivat?

Loirin nimettömänä pysyttelevä ystävä kertoo Iltalehden haastattelussa, että Veskun mittava omaisuus pienentyi pitkälti taiteilijan anteliaisuuden ja hyväntahtoisuuden myötä. Loiri saattoi esimerkiksi täysin yllättäen antaa kalliita lahjoja ystävilleen.

– Vesku ei arvostanut rahaa ollenkaan. Jos vaikka oltiin viettämässä iltaa, Vesku kaivoi aina setelinipun esiin ja tarjosi ensimmäisen kierroksen. Kun se oli juotu, hän oli jo tarjoamassa toistakin, ystävä kertoi Iltalehdelle.

– Veskun ajatusmaailma oli spiritualistinen. Voisi sanoa, ettei hän oikeastaan ymmärtänyt rahan päälle, nimettömänä pysyttelevä henkilö jatkaa.

Seiska: Vesku Loirin Jenni-tytär epäilee edesmenneen isänsä manageria hämäräpuuhista! – ”Onko asiassa syytä epäillä rikosta”

IS: Tässä on Vesku Loirin kohuttu testamentti – Jenni-tytär ei ole tyytyväinen perinnönjakoon!

Seuraa Gekkosta Instagramissa ja WhatsApissa!

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit