IS: Tässä on Vesku Loirin kohuttu testamentti – Jenni-tytär ei ole tyytyväinen perinnönjakoon!

Taiteilija Vesa-Matti Loirin testamentti on julkistettu, asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Taiteilija Vesa-Matti Loiri menehtyi 10. elokuuta 2022 sairauden uuvuttamana. Hän oli kuollessaan 77-vuotias.

Lue myös: Vesa-Matti Loiri siunattiin haudan lepoon – Paikalla suuri määrä julkisuudesta tuttuja kasvoja – Katso kuvat

Ilta-Sanomat uutisoi tänään, että Loiri jätti jälkeensä yli 360 000 euron varallisuuden. Velkoja häneltä jäi noin 40 000 euroa, joten perillisille jäi jaettavaa noin 320 000 euroa.

Loiri muisti testamentissaan lapsiaan, heidän äitiään sekä ystäviään. Vesku laati testamenttinsa yhdessä lakimies Tuula Rainnon kanssa.

Loiri toivoi testamentissaan, ettei perinnöstä syntyisi riitoja.

Loirin omistaman Ramppivalo Oy:n osakekannan arvoksi on arvioitu IS:n mukaan noin 280 000 euroa. Yhtiön nimissä on muun muassa Inarissa sijaitseva mökki, jonka osuus on noin 170 000 euroa. Yhtiö määrätään testamentissa purettavaksi, ja sen varat jaettavaksi perillisten kesken.

Testamentissaan Loiri määräsi poikiensa Ukon ja Sammon äidille Stina Edelmannille kaikki omistansa pianot, rummut ja äänilaitteet. Sampoa muistetaan Veskun puhallinsoittimilla.

Loirin edesmenneen Joonas-pojan äiti Riitta Loiri saa 15 000 euroa. Joonas menehtyi vuonna 2019.

Lisäksi Loiri jakoi testamentissaan perintöään myös managerilleen Pete Eklundille ja lapsuudenystävä Jorma ”Nona” Alvesalolle.

Eklundia Vesku muisti Jussi- ja Emma-patsaillaan sekä Tallin Black Nights Film Festival -elämäntyöpatsaalla.

Loirin toiveena oli myös, että Eklund hänen hoitaisi Inarin-mökkinsä myymisen.

Loiria viimeiset kuukaudet hoitanut lapsuuden ystävä Jorma Alvesalo sai testamentin mukaan Loirin neljä itsemaalaamaa taulua.

Alvesalo ja Eklund ilmaisseet luopuvansa osuuksistaan taiteilijan perintöön. Eklund ei myöskään halua hoitaa Lapissa sijaitsevan mökin myyntiä.

Kaiken muun omaisuuden Loiri asetti testamentissaan jaettavaksi tasaosuuksin elossa oleville lapsilleen Sammolle, Ukolle ja Jennille.

Lue myös: Samuli Edelmann julkaisi koskettavan videon ystävänsä Vesa-Matti Loirin muistolle – ”Rakastan sua aina”

Loirin hautajaiset. Kuva: Gekkonen

Lue myös: Sampo Loiri kantoi isänsä arkkua – kuin nuori Vesku! – Kuvat

Erimielisyyksiä perinnönjaosta

Ilta-Sanomien tietojen toisin kuin Loirin pojat Ukko ja Sampo, tytär Jenni Loiri ei hyväksi isänsä keväällä laatimaa testamenttia. Jenni vaatii, että testamentin pätevyys on selvitettävä.

Tytär perustelee vaatimustaan muun muassa sillä, että Vesa-Matti oli testamenttia laatiessa jo vakavasti sairas sekä vahvasti kipulääkitetty. Jenni epäilee myös, ettei testamenttia laadittu puolueettomasti.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Gekkonen.net (@gekkonennet) jakama julkaisu

IS: Vesku Loirin perinnönjaosta syttyi erimielisyyksiä lasten välillä!

Ilman hautajaiskutsua jäänyt Jari Tervo julkaisi pysäyttävän kuvan Vesku Loirista

Seuraa Gekkosta Instagramissa ja WhatsApissa!

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit