IL selvitti: Tällaista elämää salakatselusta tuomittu Axl Smith elää nykyään!

Ex-juontaja ja salakatselija Axl Smith, 38, vaihtoi kokonaan uuden nimen ja aloitti uuden elämän puhtaalta pöydältä.

Asia selviää Iltalehden tekemästä selvityksestä.

Smith jäi vuonna 2016 kiinni lukuisten seksikumppaniensa salakuvaamisesta.

Seuraavana vuonna hovioikeus tuomitsi Smithin vuoden ja kahden kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Hänet tuomittiin 30 salakatselusta, neljästä kunnianloukkauksesta sekä kahdesta yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä.

Axl määrättiin maksamaan asianomistajille yhteensä 99 500 euroa vahingonkorvauksia ja korvaamaan oikeudenkäyntikuluja yli 50 000 euron edestä.

Ex-juontaja sai tapauksen johdosta luonnollisesti paljon huonoa julkisuutta, ja kakkaa niskaansa. Julkisuutta vältellyt Smith muutti Lontooseen jo vuonna 2016, ennen oikeudenkäynnin alkamista Suomessa.

IL:n tietojen mukaan Axl asuu nykyään Tukholmassa yhdessä 34-vuotiaan naisen kanssa. Axl ei myöskään käytä enää nimeä Axl Smith, sillä hän on vaihtanut sekä etu- että sukunimensä.

Lähde: Iltalehti

Kuka on mielestäsi Suomen kuumin julkkis? Äänestä tästä!

Kuvat:AOP

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit