IL: Jari Sillanpää kertoo yllättäviä uutisia parisuhderintamalta!

Kohulaulaja Jari Sillanpää erosi Seiska-lehden mukaan hiljattain virolaisesta Siim-rakkaastaan.

Yllättäen ”eronnut pariskunta” saapui kuitenkin Aira Samulinin perinteiseen joulujuhlaan, joka järjestettiin Hyrsylän mutkalla, Lohjalla.

Siltsu ja Siim kervoivat paikanpäällä Iltalehden toimittajalle, että pariskunnalle kuuluu oikein hyvää.

– Meille kuuluu oikein hyvää. Tulimme suoraan konsertista, kaksikko kertoi Iltalehdelle hyväntuulisina.

Sillanpää paljasti myös, että hänestä on tekeillä dokumenttisarja, joka ilmestyy keväällä.

– Toivon, että se putsaa pöydän. Ihmisen pitää saada mennä eteenpäin, ja näin mä näen asian, Sillanpää sanoo IL:lle.

Tangokuningas tuomittiin vuonna 2018 huumausainerikoksesta 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Kaksi vuotta myöhemmin Jari sai 45 päiväsakkoa lapsen sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä.

Sillanpää kertoo, että hänen vaikeat vuodet olivat 5-7 vuotta sitten.

– Haluan oikeasti nyt katsoa vain eteenpäin, Sillanpää kertoo.

– Ongelmat, joita on ollut, ovat olleet viisi vuotta sitten. Ihmisen elämässä se on pitkä aika.

Lue myös: Seiska julkaisi kuvan: Julkisuudesta kadonnut Jari Sillanpää poltti nuhjuisen näköisenä röökiä!

Liity Gekkosen WhatsApp-kanavalle ja saat kaikki uutiset kätevästi WhatsAppiisi.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit