Oho! Alma Hätönen irtisanoutui! ”On aika miettiä mikä on mulle hyväksi”!

Tv- ja radiokasvo Alma Hätönen irtisanoutui radiotyöstä.

HitMix-radiokanavan juontajana tunnettu Alma Hätönen paljasti hetki sitten Instagram-tilillään irtisanoutuneensa työstään.

Päivityksessä hän kertoo, että juontajakollega Tuomas Rajala on irtisanoutunut myös samaan aikaa. Hätönen kertoo julkaisussaan, että päätös oli tehty yhdessä pari viikkoa sitten.

– Hyvästit HitMix Suomi. Me päätettiin tuossa pari viikkoa sitten Tuomaksen kanssa irtisanoutua Hitmixiltä, Alma aloittaa päivityksensä.

– On ollut aivan superhienoa tehdä Hitmixillä aamushowta ja nähdä kuinka pieni kanava on näiden vuosien aikana kasvanut valtavasti. Mutta kasvanut oon myös minä. Pari viikkoa sitten kirjoitin täällä intuitiosta ja silloin se kertoi mulle vahvasti, että on aika jatkaa eteenpäin, miettiä mikä on mulle hyväksi, ottaa pienen pieni breikki ja tehdä tilaa uudelle.

– Välillä se tarkoittaa sitä, että täytyy oikein raivolla repäistä itsensä irti vanhasta, mutta kuten silloin pari viikkoa sitten mainitsin: Kun kuuntelee intuitiotaan (on se sitten ihmisiin tai elämään ylipäätänsä liittyvää) pääsee aina perille.

Jatkuu kuvan jälkeen…

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön ALMA HÄTÖNEN (@almahatonen) jakama julkaisu

Alma juontaa myös Big Brother Suomi -ohjelmaa, ja hän kertookin päivityksessään keskittyvänsä loppuvuoden BB:n juontamiseen.

– Tietenkin päätökseen vaikutti myös se, että olen tässä vuoden sisään tehnyt töitä varmaan kahden vuoden edestä. Aamuradion lisäksi oli Big brotherit, Paratiisihotellit, Selviytyjät Extrat, Mysteerilaulajat ymsyms. Ensi vuonna etsin balanssia työn ja yksityiselämän välille, Hätönen kirjoittaa.

– Henkinen ja fyysinen hyvinvointi edellä samalla kuitenkin keskittyen työpuolella niihin asioihin, jotka herättää sen kaikista suurimman intohimon liekin.

Lopuksi Alma kiittelee fanejaan ja paljastaa myös, että ensi vuonna on tulossa uusia projekteja, joista kuullaan myöhemmin.

Kuka on mielestäsi Suomen kuumin julkkis? Äänestä tästä!

Kuvat:Instagram

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit