Aleksi Valavuoren sponsoreiden ja lähipiirin kimppuun hyökättiin netissä – Harkitsee nyt rikosilmoitusten tekoa

Mediapersoona Aleksi Valavuori, 42, joutui aiemmin tällä viikolla ankaran maalittamisen ja cancelointi-kulttuurin uhriksi transihmisiin ja naisurheiluun liittyvien mielipiteidensä takia.

Kohu sai alkunsa, kun Valavuori kritisoi somessa uusiseelantilaisen transnaisen osallistumista naisten painonnostosarjaan Tokion Olympialaisissa.

Valavuori on paheksunut transihmisten osallistumista naistensarjoihin omilla sosiaalisen median tileillään.

– Mun mielestä ei ole ok, että koko ikänsä miehenä eläneet ja miehen fysiikasta ja testosteronitasoista nauttineet siirtyvät naisten sarjoihin, Aleksi Valavuori kertoi Youtubessa.

– Tämä vie naisilta ja tytöiltä ei ainoastaan tulevia työpaikkoja, vaan unelmia. Tuhoaa jopa heidän opiskelupaikkojaan, urheilustipendejä Yhdysvalloissa, hän jatkoi.

Transaktivisti Mona Bling tukijoukkoineen ryhtyi aiemmin lähettämään Valavuoren sponsoreille ja lähipiirille asiattomia viestejä, joista miehelle on aiheutunut jo taloudellista tappiota. Eräs Aleksin yhteistyökumppaneista sanoi sopimuksen irti, jonka myötä Valavuori menetti 30 000 euron kumppanuuden.

Lue myös: Aleksi Valavuori menetti transkohun seurauksena 30 000 euron kumppanuuden: ”Minä puolustan kuitenkin tyttöjen ja naisten unelmia”

Nyt Valavuori kertoo Instagram Stories -osiossa harkitsevansa rikosilmoitusten tekemistä, mutta hän haluaa ensin kysyä asiaa someseuraajiltaan.

– Tietyn porukan viestit on mennyt niin törkeiksi, että heidän kanssaan mä en ota mitään taka-askelia, vaan päinvastoin, menen koko ajan lähemmäksi, Valavuori kertoo seuraajilleen Instagram Stories -osiossa.

– Yleensä mulla on tapana mennä vaikka ovelle koputtamaan. Mutta tässä kohtaa mä kuuntelen teitä mielelläni. Mulla on tosi korkea kynnys tehdä rikosilmoituksia ihmisistä, mä en oo muistaakseni koskaan tehnyt sellaista.

– Mutta nyt on niin paljon henkilöitä, mitkä tekee niin törkeitä asioita. Pitäiskö mun tehdä rikosilmoituksia?, Aleksi kysyy seuraajiltaan.

– Tossa on aikamoista aineistoa tällä hetkellä olemassa tiettyjä henkilöitä vastaan, ja kiitos siitä teille, niitä tulee jatkuvasti lisää. Täyttää varmasti kaikki tunnusmerkit ja ylittääkin. Mutta te saatte päättää tehdäänkö rikosilmoituksia vai ei, Valavuori kertoo videolla.

Valavuoren seuraajat olivat kirjoitushetkellä äänestäneet 84% rikosilmoitusten tekemisen puolesta.

– Näyttää aika selkeältä toi äänestystulos, Valavuori sanoo.

IG: @valavuori

Samalla Aleksi nostaa esiin Me Naiset -radiokanavan juontajan Alina Kangasluoman. Valavuoren mukaan Kangasluoma on kutsunut miestä koko viikon ajan isoilla kaupallisilla kanavilla naisvihaajaksi.

– Haluan myös muistuttaa sua radiojuontaja Alina. Oot koko viikon kutsunut mua naisvihaajaks isoilla kaupallisilla kanavilla. Sä et voi tehdä niin, sunkin sanoilla on vastuu, muista se, Valavuori jyrähtää.

IG: @valavuori

Myös juontaja Christal Snow, 46, on ajautunut sanaharkkaan Valavuoren kanssa Twitterissä.

– Sanoisin että pelle jätkä mutta se loukkais ammattilaisia kuten Pelle Hermanni tai Ronald Mcdonald, Snow kirjoitti ja jatkoi:

– Sit down setämies. Sit down.

– Sun komentamana istun korkeintaan sun naaman päälle, Valavuori täräytti takaisin.

Cristal jakoi Twitterissä myös Gekkosen muutaman kuukauden takaisen artikkelin, jossa Valavuori vitsailee aiheesta Valavuori Live Twitch-lähetyksessään ystävänsä Kalle Palanderin kanssa.

Voit lukea jutun tästä: Valavuori Live: Aleksi kertoo mielipiteensä transnaisista: ”Jos minulle selviää, että siellä olisi ollut muikku housuissa aikaisemmin, niin kyllä mulla tekis aika tiukkaa…”

Liity Gekkosen WhatsApp-kanavalle ja saat kaikki uutiset kätevästi WhatsAppiisi.

Kuvat:Instagram

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit