Painostiko Sanna Marin Joni-rakastaan vaihtamaan työpistettä?
Tuore Seiska-lehti uutisoi, että ex-pääministeri Sanna Marinin parturikampaajana työskentelevä miesystävä Joni jätti yllättäen maaliskuussa työpaikkansa helsinkiläiskampaamossa. Joni työskenteli kampaamossa toimitusjohtajana reilun vuoden verran.
– Jonin päätöstä pidetään alalla outona, sillä oman liikkeen perustaminen oli hänelle unelmien täyttymys, kampaamopiireistä kerrotaan Seiskalle.
Seiskan tietojen mukaan Jonin lähtöä vauhditti se, että Sanna sai syksyllä tietää, että Jonilla oli pitkään jatkunut suhde erään kollegansa kanssa.
– Sanna ei tietenkään halunnut, että Joni jatkossa törmäsi tähän henkilöön, asioista perillä oleva taho kertoo Seiskalle.
Seiskan mukaan Jonin ja kollegan romanttinen suhde oli julkinen salaisuus kampaamopiireissä. Asia paljastui Sannalle vasta elokuussa. Marin otti asian raskaasti ja julkaisi Instagramissa samoihin aikoihin kirjoituksen, jossa hän lainasi yhdysvaltalaista poliitikkoa Madeleine Albrightia.
– Helvetissä on erityinen paikka niille naisille, jotka eivät auta toisia naisia, Sannan kirjoituksessa luki vapaasti suomennettuna.
Jonin uusi kampaamo sijaitsee aivan Helsingin keskustan kupeessa.
Lähde: Seiska
Sanna on niin epävarma itsestään, vaikka on sanojensa mukaan liian seksikäs… Osoittaa teoillaan ja puheillaan olevansa _arsistinen. Säälittävä tyyppi.
Minä itsehän tuo on. Mulle kaikki nyt ja heti. Vähän ihmettelen, kun tuollasen parturi-kampaajan perään on noin kovasti. Seksikkyyttä luisevasta kropasta ei löydy edes suurennuslasilla etsien. Ei kalliit vaatteet tee seksikkyyttä. Peittää epävarmuutensa tuohon kopeaan käytökseensä.
Ei seksikkyyttä minkään vertaa. Ei edes tissejä ole. Laiha luuviulu. Muistuttaa enemmän miespuolista henkilöä.
Sannahan se onkin kova auttamaan muita naisia. Ministerikumppaneiltaan Ohisalo ja Andersson vei eduskuntavaaleissa ääniä taktisella äänestämisellä. Ja pressanvaaleissa oli Haaviston iltajuhlassa ,mutta ei ollut tukemassa Juttaa huonon tuloksen vuoksi.
En kyllä vaatisi miestäni lähtemään työpaikastaan, jos hänellä sattuisi romanssia pukkaamaan työkaverin kanssa. Saisi ihan vapaasti olla, toki en huolisi enää takaisin.