Vuoroin vieraissa, Maria Veitola: Matti Nykäsellä oli lavakaupalla olutta autotallissa – ”Suomen kuuluisimmalla alkoholistilla on elinikäinen alkoholisponsori”

Mäkihyppylegenda Matti Nykäsen leski Pia Nykänen nähdään Maria Veitolan Vuoroin vieraissa -ohjelman jaksossa, joka tulee MTV Katsomosta 24.11.

Veitola yökyläili Nykästen kotona Joutsenossa jo vuonna 2016. Maria ja Pia muistelevat jaksossa tuota vierailua, ja esille nousee Matin alkoholinkäyttö.

– Aamulla kun lähdin töihin, niin sinne autotalliin Matti meni, siellä ne oluet oli. Kun tulin töistä, hän oli koko päivän juonut, Pia muistelee.

Veitolan kertoo, miten tunnelma oli tuolloin jännittynyt ja herkkä. Mariaa järkytti, miten Matilla oli lavakaupalla olutta autotallissa.

Matti kertoi tuolloin Veitolalle, miten olutta toimitetaan hänelle.

– Suomen kuuluisimmalla alkoholistilla on elinikäinen alkoholisponsori, Veitola kertasi järkyttyneenä Matin sanoja.

– Miehän sanoin silloin aina, että se rekka ei tule meidän pihaan. Sen tietää, että sitten hän juo. Kun sitä ei ole niin, hän ei juo niin paljon. Kun mä olin töissä tai jossain, ni hän soitti rekan. Siellä päivän aikana rekka ajoi meille ja olutta oli, Pia Nykänen muistelee.

– Ja sitä olutta, kuten sanoit, lavatolkulla, hän jatkaa.

Matti Nykänen kuoli 4. helmikuuta 2019 55-vuotiaana pitkään jatkuneeseen haimatulehdukseen sekä keuhkokuumeeseen.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Pia Nykänen (@nykanen.pia) jakama julkaisu


Lähde: Iltalehti

Liity Gekkosen WhatsApp-kanavalle ja saat kaikki uutiset kätevästi WhatsAppiisi.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
3 Kommenttia
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit