Yle vahvistaa, että pitkäaikainen keskusteluohjelma Arto Nyberg päättyy tämän vuoden lopussa. Käynnissä oleva syyskausi jää ohjelman viimeiseksi, ja päätösjakso nähdään joulun alla.
Ilta-Sanomat tavoitti Nybergin, joka...
Iltalehden mukaan Esko Eerikäinen on jättämässä Salatut elämät -sarjan. Hänen hahmonsa Petri Simola tekee viimeisen esiintymisensä jaksossa, joka esitetään tänään 30. lokakuuta MTV3-kanavalla. Eerikäinen...
Tanssii tähtien kanssa -ohjelman Roosa nauha -livelähetyksessä näyttelijä Linnea Leinon ja tanssiopettaja Anssi Heikkilän saamat tuomaristopisteet ovat herättäneet katsojissa hämmennystä ja närää.
Ohjelman fanit ovat...
Sunnuntaina Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa järjestettiin Roosa nauha -erikoisjakso, jonka tavoitteena oli kerätä varoja suomalaisen syöpätutkimuksen ja syöpään sairastuneiden tukemiseen.
Illan aikana saatiin kerättyä kertalahjoituksina...
Maria Veitolan 12-vuotias poika Taisto on mukana merkittävässä tv-tuotannossa.
Juniori Suurmestari saa ensi-iltansa MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla lauantaina 30. marraskuuta. Ohjelman konsepti on sama kuin...
Tämäniltaisessa Farmi Suomi: Revanssi -jaksossa nähdään taas värikkäitä tapahtumia ja käänteitä. (Juttu sisältää juonipaljastuksia).
Lue myös: Oho! Yksi Farmi-kisaaja jättää leikin kesken ja lähtee itkien...
Sunnuntai-illan Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa nähtiin koskettava Roosa nauha -hyväntekeväisyysjakso, jossa kuultiin syöpään sairastuneiden tarinoita. Yksi liikuttavimmista hetkistä oli etukäteen nauhoitettu video, jossa Kaija...
Tanssii tähtien kanssa hyväntekeväisyysjakso tarjosi koskettavia tarinoita syöpään sairastuneiden kokemuksista.
Tanssii tähtien kanssa -ohjelman sunnuntainen Roosa nauha -erikoislähetys on herättänyt someseuraajissa voimakkaita tunteita. Illan aikana...
Tanssii tähtien kanssa -lähetyksessä sattui kiusallinen moka.
Sunnuntain Roosa nauha Tanssii tähtien kanssa -lähetys tarjosi katsojille liudan erityisen koskettavia tanssiesityksiä, joissa tunteet olivat vahvasti läsnä....
Helsinkiläisessä Rymy-Eetussa riitti torstaina tunnelmaa, kun Maikkarin tähtijoukko otti ilon irti halloweenista ja Oktoberfestistä kera kostean illan! Instagramiin sateli fiiliksiä, joissa näkyi muun muassa...