TTK-ohjelman keskeyttänyt tanssija Anniina Koivuniemi esitteli miesystävänsä – Kuva!

Tanssii tähtien kanssa -kilpailun viime syksynä dramaattisesti keskeyttänyt tanssija Anniina Koivuniemi on tehnyt paluun someen.

Kyseessä oli ensimmäinen kerta TTK:n historiassa, kun opettaja jättää kilpailun kesken. Anniinan parina oli kuulovammainen räppäri Signmark eli Marko Vuoriheimo.

– Elämä ei aina mene niinkuin sen odottaisi menevän. Näin kävi syksyn TTK-rupeaman kohdalla ja se matka päättyi kohdallani aikaisemmin kuin oli tarkoitus, Anniina kirjoitti lokakuussa.

– Henkilökohtaiset syyt ovat henkilökohtaisia syystä ja uskon, että jokainen teistä osaa kunnioittaa yksilön oikeutta pitää yksityisasiat yksityisinä, hän jatkoi.

Anniina vietti pitkään hiljaiseloa sosiaalisesta mediasta. Nyt hän on kuitenkin tehnyt paluun Instagramiin. Tanssija julkaisi joulupäivänä yhteiskuvan, jossa hän poseerasi yhdessä miesystävänsä ja koiransa kanssa.

Jos upotus ei näy, katso kuva tästä.

Tanssija Anniina Koivuniemi otti hatkat TTK:sta – Seiska ryhtyi selvittämään asiaa: ”Tästä voisi olla paljonkin sanottavaa…”

Tanssii tähtien kanssa -kisasta hämärästä syystä poisjäänyt Anniina Koivuniemi palasi julkisuuteen tuoreiden uutisten kera

Seuraa Gekkosta Instagramissa ja WhatsApissa!

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit