Suvi Teräsniska sai lapseltaan koskettavan viestin äitienpäivänä

Suosikkilaulaja Suvi Teräsniska, 34, otti taukoa keikkailusta alkuvuodesta uupumuksen vuoksi. Seiskan mukaan Suvilla oli meneillään synkkä kriisi, joka vaikutti laulajan perhe-elämään.

Lue myös: Kriisin keskellä vellonut Suvi Teräsniska julkaisi harvinaisen päivityksen: ”ollaan vaan möllötetty”

Kolmen pienen lapsen äitinä Suvi juhlisti eilen sunnuntaina (14.5.) äitienpäivää. Juhlapäivän kunniaksi hän julkaisi Instagramissa koskettavan kuvan lapsensa täyttämästä lapusta.

Suvin julkaisussa näkyy lähikuva kohdasta, jossa lukee ”äitini on erityinen, koska”, ja tyhjä kohta, johon on lisätty lapsen vastaus.

Suvin lapsi on vastannut ”äitini on erityinen, koska” -kohtaan on ”hän on ollut niin paljon lomalla”.

– Vaikka paljon on elämässä pöljäillyt, tehnyt virheitä ja vääriä valintoja niin kahdeksan vuotta olen saanut jo viettää äitienpäivää ja se on parasta se, Suvi kirjoittaa kuvansa yhteydessä.

– Tänä äitienpäivänä erityisesti tämä Toivon lause nosti tunteet pintaan, Suvi jatkaa.

– Ainoa oikea valinta alkuvuodesta oli vetää liinat kiinni ennenku vauhti yltyi liian kovaksi, Suvi myöntää.

Kuva alla.

Suvi Teräsniska / Instagram Stories

Seuraa Gekkosta Instagramissa ja WhatsApissa!

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit