Susanna Laineen erikoinen paljastus: ”viihdytin itseäni esittäytymällä aina eri nimillä”

Salatut elämät -sarjassa näyttelevä Susanna Laine, 40, julkaisi Instagramissa kuntosaliselfien, jonka yhteydessä, hän on jakanut itsestään kahdeksan hauskaa faktaa.

Postauksessa Suski kertoo omistavansa muun muassa kolme sijoitusasuntoa, sekä haaveilevansa Dallas-pullista sekä Dallasin JR:stä.

Alapuolella kahdeksan faktaa Susannasta:

  • Olen urheillut läpi elämäni, tanssi on lähimpänä sydäntäni.
  • Minulla on ollut hamsteri jonka nimi oli Nippe nappe nöpötin. Hänen hautajaisissa olin sekä ainoa esiintyjä että osallistuja.
  • Minuun tarttuu ihmisten puhetyyli ja eleet helposti.
  • Omistan kolme sijoitusasuntoa.
  • Olen hetkittäin neuroottisen tarkka tai toisinaan taas rönsyävän boheemi. Riippuu kummalla jalalla nousen aamulla.
  • Olin yhden kesän puhelinmyyjänä ja viihdytin itseäni esittäytymällä aina eri nimillä.
  • Olen lyömätön Speden pelien jalasta kiinni nyt- pelissä.
  • Haaveilen Dallas-pullista ja Dallasin JR:stä.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Susanna Laine (@lainesusanna) jakama julkaisu

Seiska uutisoi tammikuussa että, Susanna seurustelee rääväsuuräppäri Petri Nygårdin, 46, kanssa.

Seuraa Gekkosta Instagramissa ja WhatsApissa!

Kuvat:instagram

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit