Susanna Laine vieraili Abu Dhabin suurmoskeijassa – ”Jotenki kallihin oloonen pytinki”

Juontaja Susanna Laine on jälleen suunnannut Lähi-itään. Tällä kertaa kohteena ei ole Dubai, vaan Yhdistyneisiin arabiemiirikuntiin kuuluva Abu Dhabi, jossa sijaitsee yksi islamilaisen maailman merkittävimmistä pyhistä paikoista, Šeikki Zayedin moskeija.

Šeikki Zayedin moskeija on vaikuttava näky. Kuva: AOP

Suski ei ole paljastanut, kenen kanssa hän tutustuu nähtävyyksiin, mutta hyvin todennäköistä on, että matkaseurana on hänen miesystävänsä, rääväsuuräppäri Petri Nygård. Pariskunta on nähty Lähi-idän-reissuilla yhdessä aiemminkin.

Šeikki Zayedin moskeijassa pukeutumissäännöt ovat poikkeuksellisen tarkat, erityisesti naisille. Myös Suski joutui täydentämään varustustaan paikan päällä peittääkseen paljaan ihon.

– Yritin pukeutua oikein, mutta ovelta käännytettiin vielä ostamaan pitkät kalsarit. Olin jo luovuttamassa, mutta onneks en! Suski kertoo somessa.

Moskeijan mittasuhteet tekivät vaikutuksen.

– Moskeijaan suuruudesta kertoo se, että sinne mahtuu 40 000 ihmistä kerralla, eli esim kaikki Seinäjokelaaset, Laine jatkaa.

Yleisilme jäi sekin mieleen.

– Jotenki kallihin oloonen pytinki muutenki, hän lisää.

Suski kertoo matkan jatkuvan ja toivottaa seuraajilleen hyvää uutta viikkoa.

Katso kuvat alta.

Mitä tunteita tämä herätti?

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

guest
0 Kommenttia

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit