Susanna Laineen meikitön kuva herättää ihastusta: ”Kasvojesi kauneus kuumottaa”

Juontaja ja näyttelijä Susanna Laine, 40, julkaisi Instagram-tilillään meikittömän selfien, jossa hän hymyilee leveästi kameralle tukka sekaisin.

Julkaisun yhteydessä Suski kertoo, että lomat alkaa olla lusittu sillä hän on palaamassa takaisin töihin elokuussa.

Laine on innoissaan syksyn tulevista työprojekteista. Hän haluaisi myös keksiä itselleen uuden harrastuksen, ja kysyykin asiaan vinkkiä someseuraajiltaan.

– Ihanaa, elokuu ja työt alkaa. Odotan innolla jo kaikkia uusia projekteja ja tekis mieli keksiä joku uus harrastus minkä voi huoletta syyskuussa lopettaa. Onko sulla joku hyvä täky? Susanna kirjoittaa.

– Uppopallo, tennis, espanjan alkeet? Kiinnostaa kuulla mitä teette vapaa-ajalla, Laine utelee seuraajiltaan.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Susanna Laine (@lainesusanna) jakama julkaisu

- ILMOITUS -

Juontajan seuraajat ovat luetelleen hyviä harrastusvaihtoehtoja julkaisun kommenteissa.

– Meren tuijottelu. Best, kommentoi eräs.

– Ratsastus, mutta siihen jää koukkuun, eikä lopettaminen onnistu, sanoo toinen.

– Golf on ihan kivaa eikä vie paljoo aikaa, kolmas kertoo.

Suskin meikitön selfie on saanut myös paljon kehuja.

– Ihanan raikas salaatti hedelmäinen pehmeys hiuksesi loisto, kasvojesi kauneus kuumottaa, eräs kommentoi.

- ILMOITUS -

– Oot kyllä hemmetin upea nainen, ihailee toinen.

– Wau mikä mirri, kolmas ylistää.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa

 

Henkilön Susanna Laine (@lainesusanna) jakama julkaisu

Laine on juontanut muun muassa Puoli seitsemän ja Farmi Suomi -ohjelmaa. Lisäksi hän näyttelee nykyään Salatuissa elämissä.

Kuvat:Instagram

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

guest
1 Kommentti
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Viikon suosituimmat

UUSIMMAT

Katso myös nämä

Kuulitko julkkisjuorun? Lähetä viestiä:

 [email protected]