Sirpa Selänne avautui Elokapinasta ja kasvatuksesta – Nyt Teemukin liittyi keskusteluun: ”veikkaan että vassarit ja reppanat…”

NHL-legenda Teemu Selänteen, 53, vaimo Sirpa Selänne, 54, julkaisi aiemmin tänään (2.7.) Instagramissa kantaa ottavan Instagram-päivityksen, jossa hän avautui Elokapinasta ja kasvatuksesta.

Lue myös: Elokapina julkaisi videon poliisin toiminnasta – Anna Abreukin järkyttyi: ”Mitä helvettiä täällä tapahtuu?”

Sirpan näkemyksen mukaan suurin osa helsinkiläisistä ovat sääntöjä kunnioittavia kunnon kansalaisia. Samalla hän kertoi, ja että myös hänen omat lapsensa on opetettu kunnioittamaan lakeja ja sääntöjä.

– Niin me ollaan opetettu myös meidän lapset käyttäytymään ja heitä ei varmasti tulla näkemään missään mielenosoituksissa riehumassa ja vastustamassa virkavaltaa tai häiritsemässä tavallisten ihmisten arkea häiriköimällä julkisilla paikoilla, Sirpa kirjoittaa.

Samalla Selänne painotti nuorten vanhempien vastuuta.

– Mun mielestä meidän vanhempien pitäisi kertoa nuorille aikuisille että ei ole oikein rikkoa yleisiä järjestys sääntöjä ja vastustaa virkavaltaa joidenkin aatteiden takia. Siihen pitää löytää muita keinoja!!!!

Sirpa totesi myös, ettei itse hyväksyisi omien lastensa makaamista ajoteillä keltaiset liivit päällä.

– Millainen vanhempi hyväksyy tälläisen käytöksen omilta lapsiltaan? Uutisia lukemalla jotain on mennyt pahasti pieleen joidenkin kohdalla omien lasten kasvatuksessa, hän päätti kirjoituksensa.

Sirpan avautuminen on aiheuttanut paljon keskustelua, ja kommenttikenttään on tullut jo yli 400 viestiä muutamassa tunnissa. Selänne on saanut päivityksestään odotetusti myös rajua kritiikkiä vasemman laidan toisinajattelijoilta.

Lue lisää: Sirpa Selänne ei hyväksyisi omien lastensa osallistumista Elokapinan mielenosoituksiin: ”Millainen vanhempi hyväksyy tälläisen käytöksen omilta lapsiltaan?”

Teemukin kommentoi

Nyt Sirpan päivitystä on kommentoinut myös Teemu.

– Hyvä Sippe! wow..täyden 10:in kirjoitus, vaikkakin veikkaan että vassarit ja reppanat ei siitä tykkääkään, Teemu kehuu vaimoaan.

Lisäksi ex-kiekkoilija on käynyt vastaamassa takaisin ihmisille, jotka ovat kritisoineet Sirpan päivitystä.

– Upeeta sä voit sun lapsille kertoa, että voi alottaa ton tärkeän työn Kiinasta, Intiasta ja Amerikasta, Teemu on vastannut eräällä Elokapinaa tukevalle viherpiipertäjälle.

Kuva: AOP

Liity Gekkosen WhatsApp-ryhmään

Kuvat:Instagram

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
7 Kommenttia
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit