Sirpa ja Teemu Selänne ovat julkisesti kertoneet äänestäneensä Donald Trumpia republikaanien presidenttiehdokkaana. Trump myös voitti vaalit.
Nyt Sirpa paljastaa Kaksoiselämää-podcastissa saaneensa paljon vihapostia suomalaisilta äänestyspäätöksensä takia. Asiasta uutisoi ensin Iltalehti.
– Somessa haukutaan, että olemme idiootteja eikä ymmärretä mitään. Ihan kuin olisimme Suomen pettureita, kun äänestimme Trumpia. Ihan kauheaa kuraa, Sirpa kertoo podcastissa.
Selänne ihmettelee ihmisten reaktioita ja korostaa, että äänestyspäätös on jokaisen oma henkilökohtainen valinta.
– Ihan kuin kotiäitinä en ymmärtäisi mitään. Hei c’mon olen 55-vuotias kotiäiti. Olen nähnyt aika paljon maailmaa. Mielestäni minulla on ihan yhtä oikeus sanoa, mitä mieltä olen, kuin jollain koko elämän politiikassa olleella.
Selänne kertoo, että olisi äänestänyt Trumpia jo aiemmissa vaaleissa, jos se olisi ollut mahdollista. Selänteet saivat Yhdysvaltojen kansalaisuuden vasta viime keväänä, ja vain Yhdysvaltain kansalaiset voivat osallistua maan vaaleihin.
– Olen varmasti omituinen suomalainen, mutta mun mielestä Trump on ihan hyvä tämän maan presidentiksi niiden asioiden suhteen mitä ajaa eduskunnassa. En ymmärrä enkä hyväksy, jos hän haukkuu muita ihmisiä tai näitä syytöksiä että on tehnyt tyhmiä juttuja.
Turhakkeet voi vetää niitä aamu, päivä ja ilta kännejään siellä ameriikassa ja sometella paikallisille yhteiskuntansa asiosta ihan miten haluavat!
Molemmilla on jo todellisuuden taju ollut hukassa kauan aikaa….
Kun nyt ovat niin jenkkejä, niin pysyttelisivät niissä kuvioissaan!
Ei mäsä-teme ja vero-sipe pysty juntti-suomea jeesaamaan, ainakaan
heidän neuvoillaan!
Taas Teemu on ”älähtänyt”, kun joku ei mene
linnanjuhliin itsenäisyyspäivänä. – En lukenut,
kuin otsikon. Teemu kyllä laittaisi Suomessa
kaikki asiat kuntoon…
teme tietää ja sipe komppaa, noi on sekaisin ja sekaantuvat kaikkeen. taitaa siellä trumppilassa ollakkin tylsää kun pitää kommentoida heille kuulumattomista asioista joissta eivät edes tiedä totuuksia….