Somevaikuttaja Sara Sieppi matkustaa Iholla-sarjan tuoreessa jaksossa yksinään Espanjaan hemmottelulomalle.
Sara käy jaksossa kylpylän spa-hoidossa, johon hän oli tehnyt varauksen hierontaan ja pedikyyriin sen kummemmin hintoja kyselemättä.
– En katsonut hintoja, koska minä olen käynyt aika paljon pedikyyreissä ja hieronnoissa ja tiedän mitä hintaluokkaa ne ovat missäkin, Sara selostaa jaksossa jälkikäteen.
Kun tulee maksun aika Sara menee sokkiin, sillä hintalappu hoidoille on peräti 540 euroa.
– Loppulasku oli siis 540 euroa, Sara ihmettelee ja pohtii onko hän nähnyt laskun loppusumman kuitenkin väärin.
– Minun on ihan pakko vielä tarkistaa se. Minä olen ihan sokissa, hämmästynyt Sara sanoo ja kaivaa kuitin esiin.
Summa pitää kuitenkin paikkaansa.
– Kyllä! 540 euroa! hän huudahtaa.
Lopulta kylpylävierailulle tulee hintaa kuitenkin hurjat 780 euroa, sillä pedikyyrin tehnyt kosmetologi oli suositellut Saralle 240 euron hintaista jalkavoidetta. Sieppi ei hinnasta ollut tietoinen, mutta hänen mukaansa rasva oli erittäin hyvää merkkiä.
Kallis spa-kokemus ei kuitenkaan pilannut Siepin lomaa luksushotellissa.
Myöhemmin Pyry Soiri saapuu Espanjaan Saran luokse.

Iholla tänään TV5:lla ja Discovery+ -palvelussa.
Lue myös:
Sohva alkaa vaikuttaan viisaalta tän vollottajan ulosþulöjen rinnalla.huh huh.
Niinpä ja Tuksukin alkaa tuntumaan fiksummalta. Ainakaan ei märsyile niinkuin tuo itkuiikka.
joillakin on rasvamaksa mut tässä tapauksessa taitaa olla kyse rasvoittuneista aivoista missä sumu sakenee 🙂
Önko toi tyhmä vai tosi tyhmä?
Aivojakin vöi käyttää sieppo.
540 euroa , sillä saisi ison läjän hampurilais hoitoa kropalle 🙂
Toi on ammatti vvalittaja ja itkijä.Kauheet on ton vollottajan ongelmat.En ihmettele että Roope otti jalat alleen.Aivoja ei korjata rshalla.Itserakkaus ja ylimielisyys korjaantuu kun menettää kaiken.