Renny Harlin, 61, esittelee nuoren 26-vuotiaan Johanna-rakkaansa Apu-lehdessä – Katso kuumat kuvat

Elokuvaohjaaja Renny Harlin, 61, esittelee tuoreessa Apu-lehdessä 26-vuotiaan tyttöystävänsä Johanna Kokkilan.

Pariskunta tapasi toisensa Rennyn ohjaaman Luokkakokous 3 -elokuvan kuvauksissa.

– Vaikka olimme kesällä jutelleet paljon ja viettäneet paljon aikaa yhdessä, rakkaus hiipi täällä luoksemme. Meillä oli vain niin hauskaa, että emme halunneet tehdä muuta kuin hengailla yhdessä, Renny kertoo Apu-lehdelle.

Pari vietti kesän yhdessä, jonka jälkeen Harlin muutti Bulgarian pääkaupunkiin Sofiaan. Renny tarjosi Johannalle töitä, josta kaunotar ei voinut kieltäytyä ja pian hän muutti Rennyn perässä ulkomaille.

– Otin työn vastaan, muutin tänne ja työn lomassa tutustuimme paremmin. Sitten rakastuimme, ja tässä sitä nyt ollaan, Johanna kertoo Apu-lehdelle.

Apu-lehden mukaan, Renny ja Johanna olivat ensin ystäviä, mutta yhteiset arvot, rakkaus elokuviin ja tapa katsoa maailmaa lähensivät välit nopeasti.

– Kotimme on Sofiassa ja tykkäämme asua täällä tosi paljon. Voi olla, että viihdymme täällä monta vuotta, mutta todennäköisesti matkamme jatkuu jossakin kohtaa Kiinaan ja Yhdysvaltoihin, Renny sanoo lehdelle Johanna kainalossaan.

Alapuolella yhteiskuva Luokkakokous 3 -elokuvan kuvauksista, Johannan Instagramista.

 

View this post on Instagram

 

A post shared by Johanna Kokkila (@johannakokkila) on

Suomen kieli on plussaa

Renny Harlin on ajautunut parisuhteeseen pitkästä aikaa suomea puhuvan naisen kanssa, ja siitä on ohjaajalla on pelkästään hyvää kerrottavaa.

Maailmalla kiertänyt ja töitä tehnyt Harlin on tottunut puhumaan suhteissaan englantia.

– Yksi merkittävä ero aikaisempiin suhteisiini on se, että voin puhua suomea Johannan kanssa. En edes tiedä, kuinka valtavan suuri osa elämästäni ja ihmissuhteistani on kulunut englantia puhuen.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)

 

View this post on Instagram

 

A post shared by Renny Harlin (@rennyharlin) on

– Silloin käytössä on se koko perimä, joka on syntynyt lapsuudessamme. On aivan eri asia käyttää sanaa ”rakkaus” kuin tyhjänpäiväistä jenkkityylistä sanaa ”love”. Yhteinen kieli on antanut tähän uskomattoman ulottuvuuden, joka tekee tästä rakkaudesta suhteessa syvemmän, kuin minulla on varmaan koskaan ollut, Renny pohtii haastattelussa.

Aiemmat suhteet

Renny seurusteli taannoin kiinalaisen naisystävän kanssa, mutta suhde päättyi eroon. Seiska paljasti taannoin, että Renny heilasteli kesän aikana myös fitnessvalmentaja Nanna Karalahden isosiskon Karoliina Roosin kanssa. Pikasuhde kuihtui kuitenkin nopeasti.

Lue myös: Seiska: Kolmiodraama! Renny Harlin, 61, iski Nanna Karalahden varatun siskon Karoliina Koiviston, 33, somessa!

Ohjaajan uusin naisystävä näyttää tältä. Katso kuumat kuvat alta!

 

View this post on Instagram

 

A post shared by Johanna Kokkila (@johannakokkila) on

 

View this post on Instagram

 

A post shared by Johanna Kokkila (@johannakokkila) on

Johanna on poseerannut myös rohkeissa yläosattomissa mallikuvissa.

 

View this post on Instagram

 

A post shared by Johanna Kokkila (@johannakokkila) on

 

View this post on Instagram

 

A post shared by Johanna Kokkila (@johannakokkila) on

Kokkila on kisannut myös bikini fitnessissä.

 

View this post on Instagram

 

A post shared by Johanna Kokkila (@johannakokkila) on

 

View this post on Instagram

 

A post shared by Johanna Kokkila (@johannakokkila) on

Seuraa Gekkosta Instagramissa ja WhatsApissa!

Kuvat:Instagram

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
1 Kommentti
Tuoreimmat
Vanhimmat Eniten äänestetty
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit