Presidentti Donald Trump jatkaa kiukuttelua Twitterissä: ”Nämä olivat varastetut vaalit”

Joe Biden on yhdysvaltojen 46 presidentti, tämän ovat hyväksyneet lähes kaikki, mutta maan istuvalle presidentille Donald Trumpille häviön myöntäminen saattaa olla liian iso pala purtavaksi.

Trump on tänään purkanut lisää tunteitaan Twitterissä. Eikä hän näytä antavan Bidenille minkäänlaista kunnioitusta.

Lue myös: Ohhoh! Donald Trump julistaa juuri nyt Twitterissä: ”OLEN VOITTANUT VAALIT JA ISOSTI”

Trump julisti tviiteillään muun muassa, että ”vaalit on varastettu”. Todisteita ei ainakaan vielä ole lyöty pöytään, ja presidentti on yrittänyt kumota hävittyjen osavaltioiden ääntenlaskennan tuloksen myös oikeusteitse.

Koska kyseessä on kuitenkin Donald Trump kaikki on mahdollista.

Näin Trump kommentoi vaaleja äskettäin:

”Uskomme, että nämä ihmiset ovat varkaita. Suurkaupungin koneet ovat korruptoituneita. Nämä olivat varastetut vaalit. Britannian paras mielipidetutkija kirjoitti tänä aamuna, että nämä olivat selvästi varastetut vaalit, ja että on mahdotonta kuvitella, että Biden ylitti Obaman joissakin näistä osavaltioista.”, Trump tviittasi pari tuntia sitten.

Twitter on myös eri mieltä Trumpin väitteistä. Palvelu on järjestään piilottanut tai lisännyt presidentin tviitteihin omia merkintöjään. Tähän Trumpin tuoreimpaan tviittiin Twitter lisäsi merkinnän: ”Tämä vaalipetoksia koskeva väite on kiistetty”.

Liity Gekkosen WhatsApp-kanavalle ja saat kaikki uutiset kätevästi WhatsAppiisi.

Kommenttiosio

Heräsikö ajatuksia? Kerro mielipiteesi. Tutustu kuitenkin sääntöihin.

Tilaa
Ilmoita minulle sähköpostilla
guest
0 Kommenttia
Inline Feedbacks
Lue kaikki kommentit

Lue seuraavaksi

SUOSITTUA
TUOREIMMAT

Uusimmat kommentit